Tie Chileen

                          TIE CHILEEN

Lähtö brasseista oli helppo, säädin itelleni lipun, mun yhden tähden espanjalla, ja puolen tähden portugalilla. Heti dösään päästyäni huomasin, että joku paikallinen fudis manne, oli vienyt mun ikkuna paikan. Onnekseni hyvin paska espanjan kielitaitoni riitti siihen, että sain kyseisen amigon ymmärtämään tilanteen. Vaikka ei olis halunnu ikkuna paikasta luopua, pelle vaihtoi lopulta paikkaa.

Perillä olin noin 12 tunnin jälkeen, ja saavuin paikkaan nimeltä puerto iquazu, joka on ihan Argentiinan ja Paraguain rajalla. Mun oli tarkotus tästä jatkaa Paraguaihin, mutta hetken mieli johteesta päätin perille päästyäni mennäkkin Argentiinaan, eli dösä rajalle, ja ehkä elämäni helpoimman tullitarkastuksen jälkeen, olin jo Argentiinassa, ja kaupungissa nimeltä Foz de iquazu.

Etsin kaupungista halvimman mahdollisen yö paikan, ja asetuin taloksi. Mistään muusta en mitään tiennyt, kun että massit loppuu kohta, ja Chileen on päästävä, nyt vaan täyty löytää keino, että miten. Foz de iquazu siaitsee kuuluisilla iquazu fallseilla, joka on kuulemma joku "must see" luonnon nähtävyys, ja tän takii tähän kaupunkiin kaikki turistit eksyykin, mutta hitto ei ollu mul varaa käydä kattoon, lippu nimittäin makso 20 dollarii, ja eihän mulla sitä rahaa niin porvarillisesti ollut.  Päätin kuitenkin mennä UG vesiputouksille, jotka oli  ihan mestoilla, ja paikka on kuulemma jotenki salainen, että kaikki turistit ei eksyis sinne.

 Columbialaisen, ja Ranskalaisen mimmin kanssa otettiin taksi, ja 15 ´min päästä oltiinkin jo perillä, putoukset oli aika hiton isot, ja ainoo ihminen joka oli paikalla, oli skidi, joka ui putouksen alla olevassa järvessä. Ei gringoja, joten ei lipun myyntiä.

Tutustuin tähän columbialais mimmiin paremmin, ja hän kertoi mulle olevansa samassa massi tilanteessa kun mäkin, joten putouksen reunalla lyötiin kättä päälle, että huomenna lähetään liftaamalla Cordobaan, joka on noin 1300km päässä, Argentiinan toiseksi suurin kaupunki, ja matkan varrella chileen, eli ongelma ratkaistu. Eipähän ite tarvi lähtee liftaamaan, ois ollu nimittäin hyvin mielenkiintosta, mun kieli taidolla. Aamulla pakattiin tavarat, ja otettiin dösä puolen tunnin päästä kaupungista, poliisien tarkastus pisteelle, koska kelattiin et sieltä on helponpi saada kyyti eteenpäin.

Heti dösästä kun pääsin ulos, niin mikäs se siellä, jo tonki mun reppua ihan innoissaan, no mun parhaat ystäväthän ne siellä, eli siat, Sano että kuulemma haiseen muhru. sanoin paskantärkeelle paskalakille naurahtaen, että "no tengo marijuana" ja paikallinen Mattila jättikin mut, ja mun repun rauhaan.

Istahdettiin tien reunaan, ja kaivettiin eväät repusta, patonki, kinkkua, juustoa, ja majoa. Pari haukkua ehdin ottaan, kun huomasin, että puskasta kömpi 2 katu skidiä, 2 ja 3v veikkaan, skidit näytti nälkäsiltä, ja tuiottikin mun herkku leipää etäältä. He selvästi tarvi ruokaa enemmän kun mä, joten rudasin mun leipäni heille, hymyn jonka sain bäkkiin heiltä, oli enemmän kuin kylläinen vatsa. Tämän jälkeen kirjotettiin pahvin palaan "Cordoba", ja ruvettiin liftaan, saatiinkin kyyti heti ensimmäisen minuutin aikana, ja saatiin viel paras mahdollinen kyyti lava-auton lavalta.

 Noin 60 km jälkeen kuski jätti meidät tien varteen, ja oli aika ettiä uus kyyti. Mutama tunti meni siinä, liftatessa, eikä kukaan huolinut kyytiin, joten lähettiin käveleen huolto asemalle. Noi 3km kävelyn jälkeen oltiin asemalla, ja ruvettiin kyseleen rekkakuskeilta, että jos ottas kyytiin. Lähes kaikki ois ottanu meidät kyytiin, mutta kaikilla oli eri suunta, kun meillä.

 Lopulta saatiin kyyti nuorilta herras miehiltä joidenka auto oli täys, mutta teki tilaa sen verran että mahduttiin mukaan. Noin 10 ihmistä pakkautuneena mini pakuun ajettiin 200 km kaupunkiin, jonka nimeä en voi muistaa. Perille päästyämme sanottiin kuskille että jättäis meidät johonkin hyvään spottiin tien varteen, että nukutaan puskassa, ja aamulla jatketaan liftausta. Tämän kuultuaan kuski lykkäs satasen paikallista rahaa käteen, ajo hostellin eteen, ja  sano, että tämä on hänen lahja meille. Oltiin todella kiitollisia, koska sälli pelasti meidät pusikko yöltä.

 Kyseinen kaveri ei ollut mikään rikas sälli, mutta niin tää maailma vaan toimii, mitä vähemmän rahaa sitä suurempi sydän, ja mitä enemmän rahaa, niin sitä ahneemmaksi ihminen vaan muuttuu.

Oma huone, sänky, suihku, olo oli kun miljonäärillä, kun aamulla heräsin. Pakattiin tavarat, ja matka jatku, takas tien varteen, ja liftaamaan. Kun koitettiin löytää oikeata tietä seuraavaan kaupunkiin, eksyttiin johonkin favelaan. (Favela on ghetto, eli slummi, täällä e amerikassa, favela on paikka, johon ei yleensä oo mitään asiaa.)

 No columbialais mimmi friikkas ihan täysin, kun tajus missä ollaan, ja rupes siin itteekin vähä kuumottaan, kun toinen friikkaa sillä tavalla, mutta eihän mulla mitään hatää ollu, mä tiesin mikä mulla on piilotettuna repun sivu osaan, ja jos jotain ois sattunu, ois ollu mun metrinen machete, alle sekunnissa mun kourassa käyttö valmiina. Ja olihan siellä hämäriä tyyppejä, ja saatiin hämäriä katseita, mutta jep painuttiin helvettiin sieltä, ja hyvin äkkiä.

Tämän jäkeen löydettiin kyseinen tie, monen tunnin etsimisen, ja monien kilometrien kävelyn jälkeen, ja juuri ennen, kun aurinko oli laskenut, ja oltiin melkeen luovuttu toivosta, saatiin kyyti kaupunkiin nimeltä Posaidos.

 Kun saavuttiin perille, haahuiltiin ympäri kaupunkia, käytiin nettikahvilassa,  ja mietittiin miten nukutaan turvallisesti, tässä hämärän oloisessa kaupungissa. klo oli jotain 11 pm, kun columbialais mimmi rupes taas friikkaan, kun sitä rupes pelottaan. Mitä vittu sä oot colombiasta, Bogotasta, ja friikkaat kun kaduilla vähä rupee hämärtään, mä ainakaan tuntenu olooni turvattomaks. Ilmeisesti kadut hämptonin on vaarallisempia, kun täällä!!

 No löydettiin ok ratkasu, ja päätettiin mennä nukkuun dösä asemalle. Löydettiin asemalta, mukavan näkönen odotus huone, ja asetuttiin taloksi.

 mä nukuin lattialla, ja mimmi penkillä, lattia oli kuulemma liian likainen columbialaiselle, mutta oonhan mä likanen jätkä ,joten se ei mua kiinnostanu!.

 Olin painamassa silmiäni umpeen, kun huomasin, että huoneeseen saapui todella hämärän näköinen heiluja, ja sillä oli housun puntissa jotain mitä se räpels koko ajan, mä oli varma että se oli ase, joten sanoin matkatoverilleni, että oo varuillas, et tol jäbäl taitaa olla jotain temppuja mielessä, no toki mimmi taas friikkas, ei ois pitäny sanoo mitään!!. Mutta noi 10 min jälkeen tajusin, että ei perkele, sillä mitään asetta oo, kaverilla sattuu oleen vaan hitollinen stondis, ja oli pakko rapsuttaa mulkkua kaiken aikaa.

sidoin kaikkin, mun tavarat kiinni itseeni, painoin silmät kiinni, ja rupesin nukkumaan. Kyseinen lattia oli yllättävän hyvä alusta nukkua, ja heräsinkin aamulla virkeänä, annan kyseiselle, yö paikalle, kolme tähteä, antasin muuten neljä, mutta ryöstetyksi tulemisen mahdollisuus on suuri, joten siitä vähenee yksi tähti..

Matka jatkui taas tien varteen, mutta sitä ennen käytiin ostaan päivän ruuat, ja löydettiinkin hyvin halpaa, ja hyvin kuivaa leipää, columbialais mimmi halus myös ostaa, jotain paskalta maistuvia terveys keksejä, joita en suostunu pahemmin syömään. Tien varrelta löydettiin joku rekkamiesten suihku, joten pääsin pesemään itseni. Tämän jälkeen teipattiin kaupunkien nimillä varustetut pahvin palat puuhun kiinni, ja kaivettiin peukalot pois perseistämme.

 Puoli tuntia venattiin, ja joukko juutalaisia otti meidät kyytiin. Ensimmäisiä asioita mitä kuulin, oli että näytän kuulemma narkkarilta, ja haisen pahalta, hahah ehkä näytän narkkarilta, mutta miten hitossa haisen, kun just otin suihkun!! mutta tajusin että ne on noi mun syöpäset kengät, mun kenkien lemu muistutti enemmän joukko hautaa, kun uusia converseja.. tämän jälkeen kyseiset sällit paljastu kuitenkin hiton hyviksi tyypeiksi, kerto meille, että on menossa telttaileen, ja ollaan tervetulleita mukaan, että voidaan nukkua autossa, ja sehän oli toki lotto voitto taas meille!!

Saavuttiin kaupunkiin nimeltä santo tome, joka oli aika jees mesta, laitettiin teltta ilmaselle leirintä alueelle, rio uruguain varrelle. (rio=joki). Uimaan ja grillaan!! Grillin tuoksu houkutteli hämriä tyyppejä pusikosta, meidän grillin ympärille, mutta kaikki nää sällit paljastu hyviksi tyypeiksi, ja kerto meille mielenkiintosi tarinoita.

Muummuassa, että kyseisessä kylässä, asuu 12 v poika joka tappaa kaikkia mahdollisia eläimiä, vaan sen takia että voi juoda niiden veren. Tää kaveri joka kerto trinoitaan, kerto myös että pari kuukautta sitten, löysi sattumalta vanhan pääkallon maasta, ja tää kallo kuului kuulemma alku asukkaille, jollekkin inka heimolle, koska inkat kuulemma ilmesty kaverin uniin kaiken aikaa tapahtuman jälkeen.

 2 viikkoo kuulemma jakso tätä ja sen jälkeen otti kuulemma san pedro kaktusta (meskaliinia) shamannin kanssa. Alku asukkaat kuulemma hävis kaverin unista, tämän jälkeen.. Jep ja muistakaa tääkin siell hämeenlinnassa, jos rupeette näkeen painajaisia niin vetäkää LSD:tä katumalaisen nistin kanssa, auttaa salee!!!

Autossa hyvin nukutun yön jälkeen matka jatku. seuraavaksi ajettiin hiekkatietä pitkin 4 tuntia, johonkin luonnon puistoon. En ole millään lailla rasisti, mutta 3 juttua mitkä yhdistää kaikki maailman juutalaiset, on se että ne diggaa massista, ne luulee aina että niil on parasta charasta, ja ne kaahaa vitun lujaa.

 vaikka hiekkatie, oli kusinen, ja pelkkää irto hiekkaa, niin satanen lasissa ajettiin kaiken aikaa, läheltä piti tilanteita oli enemmän kun yksi, mutta kaveri ei silti ottanu opikseen, ja ajo täysillä loppuun asti, ja eihän meillä taka penkillä ollut mitään turvavöitäkään, mutta selvittiin.

Luonnon puisto oli täynnä villi elämää eikä viivytty kun 2 tuntia, ja nähtiin peuroja, krokotiileja, villisikoja, jotain tosi outoja vesimurmeleita, kettuja, ja paljon muuta. Tästä jatkettiin läheiselle leirintä alueellee. Ostettiin pari pulloo punkkuu, ja mä kehittelin keinon miten kokata pizza grillissä, tämän jälkeen kylläisinä ja sivistyneessä hiprakassa nukkummaan.

 Aamulla pojat koputtelikin, jo auton ikkunaan että on mentävä, kohta rupee sataan. Ei muuta kun silmät auki, ja rööki huuleen, matka jatkuu. Kysesellä tiellä, oli juuri laitettu asfaltti sinä aamuna, sade kuitenkin teki asfaltin niin liukkaaksi, että suistuttiin ojaa, eikä asialle voinut tehdä mitään, eli ei muuta kun työntö hommiin, mutta eihän siitä mitään tullu, kun auto oli niin syvässä mudassa. Ainoastaan likaannuttiin!!, ja samalla näin myös kuinka muita autoja suistu tieltä, mm kokonainen rekka..

 Paikallinen maatalon isäntä huristeli kuitenkin koleesti paikalle traktorilla, ja veti meidän pois pinteestä, raahas meidät traktorillaan niin kauas, että asfaltti loppu, eikä tarvi suistuu uudestaan.. Likasina, ja epäonnistuneina, auton työntäjinä, ajettiin suoraan parisataa kilsaa, kuumille lähteille.

 Pojat tarjos kylvyn, ja me naatittiin, myöhään asti. Kun ihmiset rupes lähteen, haluttiin toki ruveta spedeileen, hypittiin takaperin voltteja kierteillä, ja ilman, joka paikasta. Mä kiipesin lähteen yli menevälle sillalle, ja tarkotus oli hypätä lesona voltti, mutta kaide totaalisesti petti mun käsiin, putosin selälleni jorpakkoon, kaiteesta kiinni pitäen, Argentiinalainen rakennus tekniikka niin sanotusti, kusi mun käsille, mutta ainoo mitä kävi, niin oli, että saatiin kaikki vaan älyttömät naurut, ja niin sanotut allas kytätkään ei nähnyt tapahtumaa.

Viimeinen öy leirintä alueella, ja aamulla olikin aika hyvästellä, minun uudet hibrua puhuvat ystäväni. Käytiin pesemässä itsemme columbialais mimmin kanssa läheisessa joessa, ja matka jatku. Tällä kertaa otettiin bussi seuraavaan kaupunkiin, koska matkaa ei ollu enään paljoo jäljellä, ja columbiaano oli saanut säädettyä itelleen massia. Tässä kaupungissa, jonka nimeä en voi  taaskaan muistaa, oli meillä edessä jälleen dösä asema yö, eli lattia here i come, mutta ei haittaa koska edellinen lattia kokemus, oli hyvinkin mielyttävä. Tällä kertaa hommat kusi kuitenkin siihen että stevarit potki aina hereille.

 Tuli mieleen muisto siitä, kun kauan sitten kööpenhamissa Tanskassa, nukuttiin frendin kaa rautatie asemalla, ja poliisikoulun testeissä epäonnistunut läski asema vartia, potki meidät aina hereille, ja toki kaikki muut sai nukkua, mutta varmaan koska frendini kanssa satuttiin näyttämään niin epäonnistuneilta kansalaisilta, oli kyseisen kusipään aina pakko puuttua asiaan. Köpiksessä meillä, oli silti säkki jukkaa ja bongi mukana, joten kylmä yö ilman unta, ei niin paljoo vituttanu, ja kyseinen stevarikaan ei tajunnut mitään, kun  salaa nurkan takana bongia hinutettiin :).

Mutta eipähän ollu mulla täällä argentiinassa mitään päällä, joten kyseinen yö, oli vaan yksinkertaisesti kylmä, ja perseestä. Täällä e amerikassa, mulla on hinuttelu lähes täysin loppunu koska ei oo rahaa ja paikallinen hinutus kulttuuri on ihan päin helvettiä!!. Kyllä täällä kaikki polttaa jep, mutta en tie mikä täällä etelässä on vikana, ehkä pohjosessa eri meno, mutta kukaan vaan ei osaa hiisata, ja täällä chilessä kukaan osaa kääntää edes kunnon jointtia.

 Aina raakis, lyhyisiin papereihin käärittynä, ja niin vitun tiukka paketti, että sun pitää imee sun vähintään yks verisuoni katki päästäs, että saat yhen imun, ja tää paskan makunen, ja toimimaton kääryle, on koko ringille. Tässäkö nyt pitäs ,olla sit pilvessä hä!!! jos hiisaatte, niin hiisatkaa kunnolla, ei tollasta vitun hatsin väärin käyttö, voi vaan rehti suomalainen bajapää kattella. Hävetkää Chileläiset!!!

 Tosin on ollut, myös jees pitää pitkä tauko, ja samlla sen taas tässä näkee, että hatsi ei aiheuta minkäänlaista riippuvuutta.

 Tottakai mun mielessä välillä pyörii että haluan pitää pikku hiisi loman, jossain Andien vuristossa, skeban, ja muhrusäkin kanssa, mutta koska mä haluan, mun ei tarvitse. Toisin kun subu nistit, niiden tarvitsee vetää se päivittäinen doussi, siihen reikäseen ränniinsä, että päivällä ois ees sitä pienintäkään merkitystä. Älkää ihmiset olko niin tyhmiä että pidätte cannabista huumeena!!!

Aamulla otettiin taas uusi dösä, viimenen etappi enne cordobaa, ja matkalla 1 vaihto. Samuttiin heti bussin penkeille. Unettoman yön jälkeen ei paljoo vaatinut että pääsee uneen. 2 tunnin matka tuntui minuutilta, kun bussikuski tuli herättään, tää oli meidän pysäkki, ja jouduttiin äkkiä juokseen ulos bussista.

Saman tien, kun oltiin ulkona, mulla oli outo tunne että jotain puuttuu, noi 10 sekunnin jälkeen tajusin, vittu mun kitara!!! Perkele, en voi hukata mun kitaraa, se on mun tärkein matkustus väline, passit ja hammasharjat, voi painua vittuun.. Juostiin äkkiä läheiselle bussi asemalle, ja kiitos columbialaisen matka kumppanin, hän osasi selittää tilanteen. Mukava bussi aseman täti soitti puhelun, ja kerto että, mä saan mun kitaran takas klo 7 illalla, Joten täytyy venaa 8 tuntia.

 Mä toki olin elämäni paskana, vitutti niin paljon, että ei järkee. Tiesinhän että, tämä on etelä amerikka, ja en tule näkemään kitaraani enään. Columbialais mimmin, oli jatkettava matkaa, mutta mä päätin venaa sen 8 tuntia, vaikka tiesin, että se on lähes turhaa, mutta en vaan halunnu menettää mun 50 dollarii maksavaa matka kitaraa, jonka olin Australiasta ostanu, frendikseni mun ekalle kunnon liftaus reissulle.

 Mulla oli ihan älytön nälkä, ja jano, halusin syödä, ja juoda, ja ois mulla ollu just ja just massitkin siihen, mutta muistin, kun eräs toinen columbialais mimmi johon tutustuin melbournessa ausseissa, kerto mulle, että kun hänellä on paska tilanne, ja tarvii jotain, niin hän rupee paastoomaan, ja paastoaa aina niin kauan kun tilanne ratkeaa. Joten mäkin päätin ruveta paastoamaan, niin pitkään kunnes saan mun kitaran bäkkiin. Venasin ja venasin ja venasin, ainoa asia mikä pyöri mun päässä, oli vitutus, ja ajatus siitä että en salee saa mun kitaraa bäkkiin, oli niin tylsät 8 tuntia että ei järkee, nälissäni, ja janoissani polttelin mun filtterittömiä malesialaisia sätkiä, ja jotain espanjaa koitin opiskella. Kello rupes läheneen ilta 7, ja aurinko rupes laskeen, olin täysin valmistautunut pettymykseen..

Klo 7 tasan ajoi bussi pihaan, ja vihasen näkönen kuski vilkutti mulle, että sillä on mulle jotain, ja mähän tiesin että mitä, ei järkee kuinka fiilareissa olin, kun näin mun skeban. ei naarmun naarmua, ja vieläkin vireessä. Menin ostamaan lipun seuraavaan dösään, ja ostin myös hitosti, sipsejä,, karkkia limua, ja kaikkee muuta turhaa sokeri kakaroille tarkotettua ruuan korviketta.

 45 minaa venasin dösässä ja olin cordobassa, columbialais mimmin piti olla mua vastassa asemalla, kun niin oltiin sovittu, ja mun piti bunkkaa hänen frendeillään, mutta ei  mimmi ollut vastassa. Tiesin taas, että edessä on yö dösä asemalla, ja toki vitutti, takana ollu rankat pari päivää, ja ois tehy mieli suihkua, ja sänkyäkään, en ollu nähy viiteen päivään.

 Vitutus päissäni vetelin röökiä dösäaseman ulkopuolella, kun mun luokseni käveli hämärän olonen tyyppi. Kaveri ei osannut englantia, joten kommunikoitiin mun espanjalla ja ele kielellä. Kaveri oli joku 40 v, ja väitti olevansa töissä yliopistolla. Tyypillä oli kyll, niin heilujan vaatteet päällä, kun olla ja voi, enkä kyllä millään voinu uskoa, että kaveri on proffana yliopistolla. Kaveri käyttäyty koko ajan hermostuneesti, ja mulla oli outo tunne tästä tyypistä, olin 50/50 että kaveri aikoo oikeesti ryöstää mut, kellokin oli jo 12 yolla, ja dösä assat ei täällä tosiaan oo niitä turvallisimpia paikkoja. Hetken keskusteltua kyseinen kaveri kysy hermostuneesti, että haluunko bunkkaa hänen kämpässään?, että hän asuu 5 min kävelyn päässä. Jokaisen viisaan ihmisen ois pitäny sanoa tähän ei, koska olin vieläkin 50/50, että kaveri aikoo ryöstää mut. Hetken mietin asiaa, mutta päätin antaa kaverille mahdollisuuden, ja onhan mulla mun machete turvana, joten päätin antaa todellakin mahdollisuuden. Lähettiin käveleen kaverin asunnolle, pitkin synkkiä Cordoban katuja. Jotain tosi hämärää jengiä hengas tohon aikaan yöllä aseman ympärillä, mutta kaikki jees. 5 min kävelyn jälkeen oltiinki, kun oltiin kaverin kämpillä keskustassa, ja rupesin uskoon pikku hiljaa, eihän mikään katu rosvo asu tälläsessä lukaalissa. Kun päästiin sisälle asuntoon, kaveri ei ollut enään hermostunut lainkaan, juteltiin siinä läppärien äärellä ja fiilisteltiin kaikenlaista musiikkia. Kaveri oli kuin oli tosi hyvä tyyppi, kannatti ottaa riski tällä kertaa, mutta tiedän että jatkossa ehkä varovaisempi, saa ny nähä..

Aamulla aikanen herätys, koska proffan piti lähtee yli opistolle, ja mun painua helvettiin. Menin internet kahvilaan ja mun columbialais ystävä oli naamakirjassa, sovittiin että nähään klo 12 sen frendien asunnon edessä, Sain osotteen ja lähdin paikalle. Saavuttuani venasin, ja venasin, mutta columbiaanoa ei näkyny. Myöhemmin selvis että mimmi antama osote heitti yhdellä korttelilla, Tämän seurauksena mulla oli koko reissun vittumaisin päivä, venailua ja vitutusta.. Kirosin mun matka kumppanini alimpaan helvettiin..

 Mimmi oli kuitenkin mukava tyyppi, ja sillä oli hyvä ajatus maailma, mutta jotenkin vähän hukassa, koska kaikenlaista vitun outoa sen päässä välillä liikku.

En jaksa tästä paskasta päivästä kummemmin avautua, mutta löysin kun löysin, mimmin ystävien kämpille, klo tais olla 10-11 illalla kun olin perillä, ja yhden korttelin päässä venailin niin perkeleesti. Mutta taaskaan ei ollu mimmi alhaalla vastassa, vaikka niin oltiin sovittu, vittu jos oisin osannu enemmän espaniaa oisin kyll vähä kertonu faktaa.

 Mutta uskoin että osote oli oikea tälläkertaa, joten rupesin heitteleen kiviä kerrostalon ikkunaan, huoneistoon, missä oli valot päällä. Kyseinen asunto oli kuin olikin oikea, ja mimmi tuli partsille "que pasa" kysyin koska todellakin!! mitä tapahtuu, mikä on homman nimi. Vitutus kuitenkin unohtu heti, kun pääsin sisään taloon.

Pöydän äärellä odotti joukko kyseisen huoneiston asukkaita, Argentiinalaisia, Mexikolaisia, saksalainen, ja yksi suomalainen, mitä mitä suomalainen olinko löytänyt ensimmäisen kohtalon toverini täältä Etelä amerikasta? kylla olin!! Mimmin nimi oli Mari, ja hän oli todella mahtava persoona. Hyvän ajatus maailman omaavia suomalaisia on aina niin jees tavata, ja oman äidin kielen puhuminenkin, on pitkästä aikaa aina tosi virkistävää. Tultiin marin kanssa hyvin juttuun, ja toivottavasti törmätään joskus Kallion yössä!! Muutkin ihmiset jotka asuivat talossa oli hyviä ihmisiä, ja olin lämpimästi terve tullut. Tunsin oloni kotoisaksi ja viihdyinkin talossa viikon verran.

Kyseessä oli Opiskelia asunto joten välillä, oli aika hitollisia bileitä, ja yhet niin älyttömät bileet kämpän taka pihalla, että en osannu oikeen ees tajuta, miten niin pääsi käymään. Viikko cordobassa meni kuitenkin lepposasti, pää asiassa keräsin voimia ja vähän tuli pyörittyäkin.. Mutsikin oli lähettäny mulle yllätys 70e, just ennen kun saavuin, joten sain ruokaakin ostettua ihan mukavasti. Kiitos himaan.. Tästä oli kuitenkin aika jatkaa matkaa.

 Tie chileen odotti loppua, ja enään 16 tuntii dösässä, Andien läpi, ja olisin Santiagossa Chilen pääkaupungissa. 

Yö dösä alle ja matkaan. Aamulla kun heräsin aurinko juuri nousi, ja tajusin missä ollaan. Näin Andit ensimmäistä kertaa, ja kun aamu aurinko osui tohon vuoristoon, näky oli kuin Salvador Dalin maalauksesta, ei voinut muuta kuin suu auki ihmetellä.

 Vuoriston läpi ajaessa, tien reunoilla näkyi todella paljon ristejä, ne oli muistona niille, jotka autollaan aina kyseisessä kohdassa, oli rotkoon vajonnut. Välillä saattoi olla 2 isoa, ja 3 pientä ristiä samassa paikassa, kun kokonainen perhe lapsineen, on suistunut tieltä rotkoon. Tää vuoristo on semi kuumottava, mutta tiesin että meidän kuski on Argentiinan Mika Häkkinen, joten ei kuumottanu mua.

Chilen rajalla, oli tiukat tulli tarkastukset. Leima passiin tuli helposti, mutta tämän jälkeen laitettiin matkustajat riviin. Koira nuuhki kaikki läpi, ja kaikki laukut läpivalaistiin. Hetken päästä yli innokas tulli spede nosti mun laukun ja huusi että kenen?? kenen?? Nöyränä poikana tottakai astuin jonon eteen. Tuus poika tänne!! (huus mahdottomalta kuulostavalta chilen murteella) Tiesin että oon liemessä, ja tiesin myös melko varmasti että miksi.

Ja kyllä oikeassa olin, Kyseessä oli mun viidakkoveitsi, ja kun tulli setä veti mun veitsen esiin tupistaan, takanani oleva matkustaja rivi, alkoi supista kovaan ääneen. Olihan se brutaalin näkönen indonesialainen viidakon tappaja, mutta en kelannu että se ois aiheuttanu niin paljon hämmennystä.

 Mut ohjattiin eri huoneeseen, ja jonkin sortin sika lauman johtaja, kertoi mulle että en saa viedä machetea chileen. Sehän ei toki käyny mulle päinsä, ja koitin tapella mun puukkoni takaisin, mutta puolen tunnin väittely ei onnistunut, vaan jouduin luopumaan vanhasta ystävästäni, joka oli niin kauan tuonut mulle turvan ja ollut mun tärkein työ kalu. Pettyneenä jouduin palaamaan bussiin. Kaikki ihmiset oli hyvin uteliaita mun machetesta, ja kyselikin innoissaan sainko sen bäkkiin, mutta jouduin kertomaan heille suru uutiset.

Perkele että vihaan sitten kaikkia auktoriteettejä!! ja miks tullimiehen, vartian, ja poliisin hommiin, aina valitaan ne aivovammasimmat ihmiset, en voi käsittää!! Täällä e amerikassa nää on vähä lepposampia, mutta siellä suomessa, jokaselta puuttuu vähintään yks kromosomi sieltä pääkopasta.

Pian olin jo Santiagossa ja valmis löytämään vanhan ystäväni Natin. Nat asui samassa hotlassa mun kanssa 4kk Alice springsissä, ja tuli tänne mua 3kk aikasemmin. Metro alle, ja hotlalle, missä frendini oli töissä, ja toivoin että itekkin saan duunin täältä.

 Pian heitinkin jo femmat tämän iloisen ranskalais sankarin kanssa, ja sain myös duunin hotlasta. diiliin sisälty ilmanen majotus ja ruoka, mutta duuni olikin myös lepposta, yö paikan sain mukavasti kellarin lattialta, ja välillä sängystä. Kaikki tosi jees, oli taas voittaja fiilis, koska muuten ois joutunu nukkuun santiagon kylmillä kaduilla.

 Tätä reilu viikko, ja sit lähettiin natin kanssa reissuun. Pakkauduttiin ranskalais pariskunnan autoon, koska tarkoitus, oli mennä rakentaan heidän taloa 400 km etelään, Ruoka, ja asumis palkalla toki, niin ja bisseee saatiin kans. paikka siaitsi tyynen meren rannalla, ja samalla alueella, missä aina sattuu näitä isoja maan järistyksiä. voimakas järistys, joka sattui täällä 2 v sitten, ja tappoi satoja ihmisiä, kyseisen järistyksen keski piste siaitsi 1km päästä siitä mihin tätä kyseistä taloa rakennettiin. Itsekkin välillä yöllä heräsin siihen että sänky heiluu, ja maa järisee, mutta ei koskaan niin voimakkaasti, että oisin ulos juossu, ja mun mielestä se oli vaan jees, aina kun vähä järis. Siisti fiilis, todellakin!!

 Chilen kaivos miehet homissa. Nat ja minä..sori Ei oo kameran piuhaa, niin en saa mun Kmaeran kuvia lisättyy..

Täällä etelässä tutustuttiin myös vanhan liiton Columbialaiseen hippiin, joka rakenteli taloa myös samoille mestoille. Siinä yks ilta kun tyhjennettiin kyseisen kaverin pontikka varasto Natin kanssa, hän kysyi jos halutaan tehä vähä duunia hänellekkin, ja toki suostuttiin. Saatiin pikku käteinen päivän päätteeks aina, mutta duuni oli pirun rankkaa. Kaivettiin kaverille uima allasta, ja roudailtiin tiiliä.

Nat viihtyi paikassa 2 viikkoo, mä olin kolme. Tämän jälkeen matkustin takas Santiagoon ja saavuinkin tänne viime perjantaina. Viikon olen nyt asustellut samassa hotlassa, kun viimeksi ,ja nyt on aika lähteä.

Olen päättänyt, että heitän ahdistavan kokoisen rinkkani, ja puolet tavaroistani helvettiin, oonhan reissumies enkä mikään vitun joulukuusi. Minimaalisella varustuksella Lähden huomenna aamulla liftaamaan pohjoiseen, ja lähden yksin. Aamulla saan prätkä kyydin motarin varteen.

 Mun määrän pää on Peru, en tiedä miksi tai mitään Perusta, uskon vaan, että Ehkä löydän sieltä jotain mitä Chile ei mulle antanut. Rahaa mulla on jäljessä muutama kymppi. Ainoo toivo mikä mulla on, on se että tapaan hyviä ihmisiä matkan varrella. Luotan ihmisiin silti enemmän, kun täyteen lompakkoon. Hyvinkin suurella todennäkösyydellä, mulla tulee oleen taas raffeja aikoja, mutta pohjosessa on ainakin paljon lämpimämpi nukkua ulkona.  

Nähdään taas ystävät!! Toivottakaa onnea!

                        

Tässä sitä nyt ollaan, Kapaksen rauhallisella saarella, Malesian itä rannikolla, istun bungalovini Terassilla, kello on noin...ei oo kyll mitään käryä, mutta on pimeä, ja suuri osa ihmisistä on mennyt nukkumaan, ei tarvi miettiä, koska aika kuuluu johkin ihan muualle kun tänne... Tunnen olevani vapaa, ehkä se johtuu siitä, että olen oikeesti vapaa, tai sitten siitä, että viimeistelin juuri tuplapaperiin käärityn sativamuotoisen ilta savukkeeni. Mä olen nyt melkein perillä, mun määrän päässä (the big goal).  Vuosi sitten aloitin tämän reissun, vuosi kuulostaa typeältä koska tämä kyseinen vuosi on tuntunut komelta, ei sillä että mulla ois ollut pirun tylsää ja että aika ois kulunut hitaasti, vaan sillä että kun katson aikaa taakseni, ja tajuan tän kaiken mitä tän reippaan vuoden aikana on tapahtunut, siihen mahtuu niin monta tarinaa, ja tilannetta, että masentavissa suomen pakkasissa, niin monen tarinan ja tilanteen keräämiseen menis vuosia, siinä taas ymmärrän missä reissaamisesta on kyse ja kuinka paljon rakastan sitä!, joten pyydän myös ystäviäni siellä suomessa, rakastakaa itteenne ja lähtekää Vittuun sieltä!! ei sillä että nyt suomi ihan paska maa on, ei todellakaan, suomeen on aina hyvä palata, ja aina reissussa on ikäva sitä hernarii, ruisleipää, ja salmiakki kossua, mutta tarkoitan, sitä että välillä on hyvä lähtee kattoon mitä ne muut siellä muuualimalla vetää, sen salmarin ja hernarin sijaan.

 Koska en ole jaksanut, hitollisen laiskuuteni vuoksi alottaa tätä blogia aikaisemmin mä aion kertoa pienen koosteen menneestä vuodesta, en toki kerro kaikkia tarinoita, jotain päällimmäisiä juttuja vaan, ja varmaan myös jätän suosiolla pois kaikki K18 jutut ( huumeita, sexiä ja väkivaltaa), ja älkää pliis ottako kaikkea tosissanne, mä oon vaan Ege, ja vittu Ege on Ege, frendit on ain sanonu.

Vuosi ja noin kuukausi sitten olin viel suomessa, budjailin frendien sohvilla, ja välillä mutsin luona Hauholla (H.R.C). Mitään muuta en tiennyt, kun että sää on perseestä, vituttaa ja että mulla lähtee reippahan viikon päästä lento Bangkokiin, joka toki oli positiivinen bonari tuolla takaraivossa, ainoa huoli oli vaan se että eipähän ollu juurikaan rahaa, vaan 500€, jonka sain revittyä kelan kassasta, tai mielummin käytän termiä kokoomus nuoren vero masseista, ja muutama kaveri, oli myös hieman velkapäissään mulle (Osaa venaan vieläkin!!!!), kuitenkin olin lähdössä maailman ympäri matkalle, ja maito junalla ei takas ollu tulemista!!. Onnekseni satuin yhtenä iltana viimeisellä viikolla, voittamaan texasholdemista melkeen 1000€, huvittavaa siinä oli se, että pelasin ekaa kertaa netissä ja osallistuin 2500 ihmisen turnaukseen, ja jollain ihmeellisellä tavalla onnistuin oleen sialla 4. Pelasin kyseisen matsin hyvän ystäväni Väkän kanssa, väkä hoiti bluffauksen ja mä pidin maltin ettei tehä kusisia siirtoja. Ei kummatkaan väkän kanssa olla mitään korttipelaajia, kunhan pari kertaa on tullu frendien kaa lätkittyy, samalla kun on tullu röökii vedeltyy. Potti puokkiin eli lähes tonni per naama, ja sit painelinkin siamiin, komanteen maailmaan.

Bangkok, Thaimaa, muistakseni saavuin 22.2.2011. Nimi Bangkok, ei tule siitä että rikkaat, lihavat, valkonaama länkkärit, menevät sinne paukuttelemaan kullejaan, joka saatanan reikään, vaan bangkok tarkoittaa enkelten kaupunkia, ja mulle porttia aasiaan. Kuitenkin meno oli helvetisti muuttunut siitä mitä 3 vuotta sitten oli, ja se hieman vitutti, hinnat oli kallistunu, ja turismi, yllätys yllätys lisääntyny, ja vanha kunnon "Asha gh" Saphan kwaitissa, oli suljettu, ei auttanu itku ja pakko oli asettua kaaos kadulle (khaosan road). Khaosanilla näin suomi frendiäni Leeniä, ja viikko bangkokissa meni Leenin kanssa keittoa vedettäessä, ja kaupunkia kierrellessä. Tästä matka jatku koh changille (pikku koh changille, andamaanien meren puolelle, ei sille isolle ja turistiselle siiamin lahtella!!). täällä näin vanhaa hyvää ystävääni Harria. Harri on myös hauhon miehiä, ehkäpä juuri tämän vuoksi tullaan niin helvetin hyvin juttuun. Ollaan harrin kanssa jo ennestään matkustettu intiassa, ja nyt päätettiin vähä kattella miltä toi eteläinen kaakkois-aasia näyttää. Viikko changilla meni helvetin nopeeta. Tästä matka jatku viereiselle saarelle Koh phayamille, viikko surffausta ja levyttelyä. Phayamin saari oli jo mulle tuttu ennestään, ja positiivinen ylläri oli, että saari ei oo juurikaan muuttunu siitä mitä oli 3v sit. Tästä painuttiinkin Khao Lakiin, ei todellakaan sen takia että kyseinen paikka on aurinkomatkojen lomakohde, ja vilisee suomalaisia, samsonite turisteja, vaan mentiin morottaan meijän ystävä perhettä, joilla sattu oleen kämppä siellä. Grilli kävi kuumana ja mässyt oli valtaisat, kun käytiin sen tirisevän bissemarinoidun sika fileen kimppuun. Suur kiitos Sakulle, Veeralle, ja Vilholle. Paripäivää tuli siin budjattuu kun matka jatku taas, siitä krabille, Ao ton sai beachille, joka on rauhallisin näistä krabin rannoista, ja meno oli aika jees, ja mr chang vakuutti meidät hänen ite kyyhäämällä lasi bongilla. Krabilla meidän seuraan liittäyty kolmas suomalais jantteri, porilainen vahvistuksemme, Henri. Tutustuin henriin changilla, ja nyt oli tarkotus jatkaa yhtä matkaa Malesiaan.

Malesiaan kun saavuttiin, menimme ensimmäisenä Penangiin, tässä vaiheessa ruvettiinkin oleen jo poikien kaa vähän tiukilla massin kanssa. Penangissa pari päivää ja siitä jatkettiin Kuola Lumpuriin. Penangin paras muisto on hollantilais mimmi, joka osas sitten puhaltaa !!!. Kuala lumpuriin saavuttua, asetuimme taloksi Le village nimiseen paikkaan, china townissa. Villagessa oli meno taattu, ja sellasia bileitä!!. kyseisessa paikassa saat tehä melkeen mitä haluut, kuhan käytät ny vähä järkee. Sä saat  vaikka roudaa jatkot baarista sun GH:lle, vähän niinku roudaisit koto suomessa kaikki hannibalista, kämppääs jatkoille!!. KL:än jälkeen mä ja henkka suunnattiin Sumatralle, Indonesiaan, kun harrin oli valitettavasti lähettävä takas suomeen. Otettiin henkan kaa dösä Malaccaan, yks yö siällä, ja aamulla lautta Dumaihin, ja toki melkeen myöhästyttiin lautasta, eikä ees ehitty kattoo tavaroita läpi, että ei oo mitää muhru jämii missään, no kelattiin et ei se midii, et ei ne siell mitään kattele, mutta vittu kun päästiin maihin, niin tullisiat otti meidät ihan saman tien syyniin. Varmaan johtu siitä että oltiin ainoot länkkärit koko vitun laivassa ja perhe on pakko elättää, onnistuneella korruptiolla. No ei siinä, possut chekkas kaiken läpi, palleja myöten, vittu et kuumotti et on joku pikku biitti vihreetä repussa, ja siitä sitten linnaan, kun eihän mulla ois ollu rahaakaan lahjoa näitä korruptoituneita sikoja. Mutta jes!, noin 40min syynin jälkeen oltiin henkan kanssa turvallisesti tullikarsinan ulkopuiolella. Ette taaskaan saanu mua vitun paskiaiset!! mutta toki varovaisempi ens kerralla. Tämän jälkeen saatiinkin ensi kosketus sumatralaiseen liikenteeseen, ja kun mä luulin että Intia on hektinen paikka, mut ei mitään verrattuna Sumatraan, ja täällä paikalliset kusettaja mannet, valehteleen aina matkan pituuden puoleen!! VITTU IHAN AINA!!!. Eka kyyti mikä saatiin mini pakulla, kuski oli varmaan joku 14v! ainakin siltä se näytti, ei voinu olla ainakaan kauheesti vanhempi, ja ohituksetkin oli sen mukaisia, mutta eipähän osuttu rekkaan, vaikka pari kertaa, olin jo siitä ihan varma. Toinen kuski joka saatiin, olikin jo salee täys ikänen kokeneempi sälli, mutta tällä kaverilla oli kokeneemmat lääkkeetkin.. Kyseisen kuskin tapohin kuulu poltta crystal methiä, eli "icea", kyseinen paska on hyvin yleistä kaakkois aasiassa. Siinä kyllä kuumotti, kun kuski ajaa täysin speedipäissään, talla pohjassa, sateessa, vitun kapeita vuoristoteitä, ja toki rööki palo ketjussa, ja indolainen iskelmä soi täysillä!!. mutta perille päästiin, niinkuin aina, vaikka aina toi matkan teko tuol indoissa oli niin kusista dösillä!! onneks mul oli vähä valiumeit messissä, helpottaakseen näit pitkiä dösä matkoja, huh ja olin muuten onnekas, että tullissa ne ei löytäny niitäkään, ois ollu nimittäin hauhon poika taas hienosti linnassa. Satuin itse asiassa laittaan valtsut eri taskuun, kuin yleensä, juuri kun saavuttiin indoihin, ja tää kyseinen tasku oli ainoo tasku, minkä tulli kyrvät jätti kattomatta.

 Indonesiassa kuukausi meni nopeesti, Dumai: Pahin persereikä koskaan, kaupunki oli ruma kun perkele, ja ilmassa haisi indonesialainen kusetus kaiken aikaa. Bugittingi: tosi hieno kaupunki keskella sumatraa, vuoristossa. ostin myos 10 dollarin viidakko veitseni taalta. Padang: Oltiin surffaamassa pari paivaa ja asuttiin indolaisen perheen luona, ranta oli tosi jees (perkeleen paskanen, ja vesi oli niin tummaa ja saastunutta, hyvä että ei syöpyny karvat jaloista!!) Lake toba: 22 tuntia dösässä morjesti! mutta perille päästyä elämä hymyili. Bungalovi tulivuoren graaterista, ja heti uimaan tohon kristallin kimaltavaan järveen. Viikon jalkeen henkka lahti thaikkulaan, mä jäin viell toiseks viikoks.

Lake toba, bungalovini terdeltä.

 Toban parhaat: paikalliset, paikallinen ruoka, tuak(palmu viini), sienet, aamu uinti toba järvessä, yöt hammokissa (joka yö). Tobalta otin dösän takas Dumaihin 12h ja heti aamulla saavuttua Dumaihin, menin opettaan skideille enkkuu, tämän jälkeen suoraan laivaan, ja takas malesiaan. Malesian rajalla tulli paskiaiset takavarikoi mun viidakkoveitsen, mutta sain sen takaisin, noin 15min tappelun jälkeen. Malesiassa menin taas Kuala Lumpuriin ja asetuin taloksi jälleen Le villageen. muutama metri oli enään tilillä jäljellä, joten ostin lennot ausseihin, koska kuulin huhun, et sä voit säästää massia siellä duunin teolla, jos et ryyppää liikaa. 200e pulitin lipusta perthiin, ja 100e taskussa kohti lentokenttää ja ausseja. Onneks karma taas morotti meikäläistä, ja tutustuin malesian kentällä, suomalais pariskuntaan joilla oli kämppä perthissä. Malesian kentällä täysin Valium päissäni, onnistun näköjään tekemään jonkinlaisen vaikutuksen heihin ja kutsuivat mut budjaileen sohvalle, siks aikaa et pääsen alkuun. Suur kiitos Villelle ja Marialle!!. Koneessa heti taju pois ja heräsin just ennen kun renkaat koski Australian maaperää. Vihaan lentämistä ja siks syön aina, jos mahdollista jotakin päihdyttäviä lääkkeitä reippahan yliannostuksen ennen lentoa, mutta vihaan myös lääkkeitä, mutta minkäs teen, kun ei oo kentällä, saatika sitten koneessa bajauttelu sallittua. En kuitenkaan pelkää lentämistä, se vituttaa vaan, kun ei tosiaan saa unta, ja ilmakuopat on niin vitun perseestä, et parempi olla vaan kanttu vei. Sillon on myös niin sanottu jännä kakka, tai sanottakaan leimasin, kurkistelemassa tuolta takapuolesta kun kone osuu turbulenssiin.

PS. pahoitteln että en osaa laittaa pisteitä, pilkkuja, ja mitä muita noita sivistys sanoja nyt vielä on. En ollut mikään kympin oppilas, tais äikkä olla 5-6, joten ymmärtäkää vammani!

AUSTRALIA

Ensinnäkin haluan sanoa, aussit on ihan päin helvettiä, 98% paikallisista on enemmän tai vähemmän sulkeneet ajatus maailmansa pois, kaikelta muulta paitsi turhalta paskalta. Aussit puhuu paskaa, ja ne luulee olevansa sen paskansa kanssa aina oikeassa, ja kun rupeet väitteleen asiasta, homma kääntyy nyrkki tappeluks. Perus aussi tekee todella hyvin massia, aina!!, koska paskaduunit jätetään reppureissaajille, kiinalaisille ja Intialaisille. Perus aussi myös tykkää näistä asioista: bisse, grillaus, tuunatut autot, jalkapallo, tappeleminen, Lähes kaikki aussit, on myös ihan vitullisia rasisteja. Itse henkilökohtaisesti kun tapasin uuden aussi heebon jossain, jo 2 min keskustelun jälkeen pystyin oikein anylysoimaan hänen koko persoonansa, ja mistä kaikessa on taas kyse. Välillä mietin, et aussit on niin täynnä paskaa että miten ne elää ittensä kanssa. Mun veikkaus asiaan on se että heillä on vaan niin helvetisti massia, ja asiat niin helvetin hyvin, että sun on väkisin löydettävä elämän negatiivisia puolia, ja myös pistää hyvät asiat näyttään paskalta, ja raha tekee ihmisen sokeaksi, se on vaan kylmä fakta. Toinen syy on varmaan se, koska ausseilla ei oo minkäänlaista kulttuuria, minkäänlaista pohjaa. Maa on vaan parisataa vuotta ollu valkosten ihmisten asuttamana, eikä kellään mitään hajua että mistä sitä tullaan. Kaikki ihmiset ei toki ole päin helvettiä, noi 2% on niitä hyviä tyyppejä, jotka itekkin tajuu kuinka päinhelvettiä niiden maa on, ja osa mun parhaista frendeistä on myös ausseja. Tottakai myös Aborginaalit on todella hyviä ihmisiä, ja jaksaa hymyillä kaikesta paskasta huolimatta, vaikka monet heistä onkin pahasti alkoholisoituneita, mutta mietippä että sun maan ottas haltuun joukko pahimpia spedejä, mitä maan päältä löytyy, ja kyllä nää spedet on pahempia, kun jäkikset sun muut kokoomus nuoret siel koto suomessa, joten ymmärrän aborginaalien vihan, ja silti aborginaalit on niitä jotka sua jeesaa, jos oot pahassa tilanteessa (yksikään valkonen aussi ei oo koskaan auttanu mua niinkun Aborginaalit).

THE GREAT OZZY ROAD TRIP

Eli saavuin perthiin, läntiseen australiaan, Perth on maailman kallein kaupunki, ja myös maailman eristynein suur kaupunki. Noin viikon jälkeen löysin itelleni duunin, ravintolasta kokkina, ja muutin myös pois Marian ja Villen luota. Muutin asumaan perus reppureissaaja hostelliin perthin keskustassa siaitsevaan northbridgeen. Noin 2 viikkoo ehdin oleen duunissa, kunnes sain kenkää, vika palkka käteen, ja good bye eddy!, sanoivat mulle, kun löi nipun dollareita käteen, no ei tässä mitään mä häippäsen. Tuona päivänä päätin lähteä mun road tripilleni, määränpäänä Darwin, koska tiesin että Darwinissa (pohjoisessa) on lämpimämpi, kun perthissä, oli jo talvi tulossa. Mun melkeen koko vika palkka meni vuokraan sun muuhun elämiseen, mutta viimesillä hiluilla ostin itelleni kitaran, säkin täyteen ruokaa, ja yhden säkin jukkaa (helpottamaan elämää taivas alla) ja tämän jälkeen terveen peukalon omistamana nuorena miehenä moottoritien varteen, Liftaamaan se perkeleen 4000km sinne darwiniin!!. Ensimmäisenä päivänä sain kyydin noin 200km perthistä pohjoseen, siinä sitten jäin pois, keskellä kylmää aavikkoa, rupes oleen jo pimee joten en enään jaksanu ees yrittää liftaa, joten pistin leirin pystyyn pusikkoon, noin sata metriä moottoritieltä. Leirini oli aivan mahtava, eihän mulla ollu telttaa, eikä makuupussia (heitin hostellista löytämäni makuupussin meneen, ja täytin tyhjän makuupussi säkin ruualla, oli todella iso virhe heittää se makuupussi meneen!!.) kävin myös dyykkaamassa itelleni pedin moottoritien viereisestä roskiksesta ja löysin 2 palaa pahvia (meikäläisen viiden tähden makuualusta!) eikä mulla ees mitään huppariikaan ollu, t-paita ja tää mun ohut rokkistara-takki, riippumatto oli peittona, ja rinkka tyynynä, indoista ostettu viidakkoveitsi vieressä siltäväralta että tulee probleemii villieläinten, tai villi-ihmisten kanssa.

 Oli tosi vaikea yö, oli vaan niin pirun kylmä, ja olin jäässä varpaita myöten, yritin käpertyä riippumattooni, kuin se ois ollu mun viimenen oljenkorsi. Sain unta vain pätkittäin, ja aina kun heräsin niin jotain hässäkkää tapahtu. Ekana heräsin kun jätti hämähäkki oli mun päälläni, no ei siinä mitään heitin hämyheikin helvettiin mun pedistä. Nukahdin taas hetkeksi, ja kun avasin silmäni, vittu kettu! siinä metrin päässä tuijotti mua suoraan silmiin, no mä tuijotin takas, ja siinä hetki tuijoteltiin toisiamme ihan lähekkäin, kunnes kettu häippäs, ja hävis meidän välisen tuijotus kilpailun. Kolmannen kerra heräsin, niin huomasin, että taivaalla oli kuun pimennys. Oli täysi kuu kyseisenä yönä, eikä ollu hajuukaan tälläsestä tapahtumasta, enkä ollu ennen moista nähny. No ei siinä muu auttanu kun kääntää spliffi, ja ihailla tätä psycedeelistä tapahtumaa. Koko yö oli heräilyä heräilyn perään, en ees tajunnut että olin unessa tajusin vaan heräämiseni, mutta viimein kun se arska rupes paistaan olin toki fiilareissa, jess pääsee taas tien varteen, ja tienvarsi on, uskokaa tai älkää, täynnä toivoa!.

Noin 20min venaamisen jälkeen, wuli niminen heebo noukki mut kyytiin. Kerto mulle eka ajaneensa ohi mutta päättäny tehä uukkarin, koska ei halunnu jättää mua tien varteen. Länsiaussit WA on australian villeintä tonttii, ja joka toinen liikenne kyltti on täynnä luodin reikii, se sai mutkin tajuun et jengillä on hyvinkin paljon tykkejä täällä, hill billy kulttuuri kukoistaa näillä mestoilla. Wuli oli lepposa sälli, kerto mulle että oli menossa 500km pohjoseen telttaileen, ja jos haluun liittyä seuraan, olen tervetullut, no tottakai, eihän mulla tässä oo kun aikaa. Perille päästyämme, jouduimme ensin ajamaan noin tunnin sellasta off road tietä, ja hetken jo kelasin että meinaako tää wuli nyt tappaa mut tänne, mutta ei. Ohitimme härön näköisen kalastaja kylän mikä oli suoraan Mad maxista, ja pian tämän jälkeen olimme jo perillä. Spotti mihin saavuimme oli täysin autiota aluetta, täynnä tyhjiä hikka dyynejä, ja hiekkadyynit kohtasi kristallin värisen meren. asetuimme rannalle hyvälle spotille. Wuli pisti oman leirinsä pystyyn, mutta koska ei ollut varautunut vierailioille, ei hällä mulle ollu mitään aussi telttailu hienouksia!. Ei hätää, armeijan käyneenä hauholaisena, kaivoin hetkessä itelleni, noin reippahan metrin syvän haudan, jossa pystyin oikomaan itteni mukavaan asentoon, ja pehmeä hiekka toimi  täydellisenä makuu alustana. Asuin tässä haudassa kolme yötä, ja joka yö sain nukuttua erinomaisesti, koska hauta oli niin syvä että bloggas tuulen, ja piti lämmön sisällä kuopassa (hyvä kikka jos ei satu telttaa ottaan mukaan). Päivisin kiertelin ja juoksentelin psycedeelisiä hiekkadyyne ympäri skeba messissä, olin fiiliksissä ja tunsin olevani vapaa!. Vaikka ei ollu rahaa, mulla oli silti jotakin paljon enemmän!. Iltaisin aina taas kömmin takas kuoppaani goisimaan. Käänsin aina spliffin uudessa kodissani, tuijotin tähtiä, ja kelailin tätä muaaliman mennoo, aina siihen saakka, kun oli taju pois.

Kun oli retkeilyt retkeilty, Wuli jätti mut taas tien varteen, ja matkan oli jatkuttava. Kälysessä pahvinpalassani luki Broome(kaupunki puolessa välissä Darwiniin), peukku pystyyn ja menoks. Noin puolituntia, ja joukko reppureissaajia otti mut kyytiin. Aussi jäbä, irkku jäbä, ja britti jäbä. Aluksi pojat vaikutti mukavilta, mutta kaikki olikin vaan pinnallista paskaa, mutta tää aussijäbä kerto kyllä mulle niin uskomattomia tarinoita, että ei voinu muuta kun kuunnella. Vaikka moni aussi puhuu paljon paskaa, tiesin että täl jäbäl oli monta tarinaa, hatussaan sulkana!. anyway oltiin matkalla paikkaan nimeltä Karratha, kyseisessä persereijässä, pystyy kuulemma tienaan parhaat massit koko ausseissa, ja tottahan tuo oli!. 1000 kilsaa ajettiin ja oltiin perillä. Paikka tosin oli aikamoinen läävä. Päivisin oli vitun kuuma ja yöllä lämpö laski melkeen miinuksen puolelle. mä en vaan halunnu nukkuu enään täysin taivas alla tässä paikassa, ja sain kuin sain kasaan 20 dollarii jolla ostin itelleni teltan, mutta ainoo hyöty mikä siitä teltasta oli, oli se että se bloggas tuulta, mutta ei silti tarpeeks, eli joka vitun yö palelluin siihen vitun telttaani, ilman mitään mukavuuksia, olin jäässä, ja kokoajan joutu herään vaihtaan asentoa, koska alusta oli niin kova että jalka tai kylki puutu, tunnottomaks, tai sit vaan niin saatanan kipeeks että sattu!. Joka vitun yö toivoin, ja odotin täristen sikiöasennossa, että ne auringon ensi säteet, tulis jo esiin ja lämmittäs mun jäätyneitä luita, ja että pääsis taas tekeen niitä päivärutiineja, mitkä oli ihan perseestä, mutta parempia, kuin telttaan paleltuminen. Aamupalaks leipää, ja papuja leivän päälle, sen jälkeen kylille pyöriin, ettiin duunii, mikä oli aina vitun epätoivonen yritys meikältä! iltapaivällä taas bäkkiin kälyseen telttaan, vedin lounaan (papuja ja leipää), koitin ehkä keksiä jotain tekemistä, ja taas oli aika mennä nukkuun, mutta sitä ennen iltapala (papuja ja leipää). Vitutti aina, kun ties, että mikä siell teltassa taas odotti, ei ollut mörkö, vaan kylmä todellisuus. Muut pojat nukku tietty aina mukavasti autossaan, ja veteli omia herkkujaan, joista välillä mullekkin joku nakinpala löyty, ja välillä pojat heitti röökiäkin, kaikki tääkin hyvä loppu aikanaan, ja ei enään herunu mitään meikälle, vaikka en koskaan mitään pyytänytkään. Eikä ollu mulla enään jukkaakaan jäljellä, kun jaoin tietty kaiken mun uusien "ystävieni" kanssa, muhru ois vaan ollut se mun ainoo pakokeino, ainoo pieni ilo, saada pieni rauha, siitä kaikesta paskasta mun ympärillä. Kokonaisen viikon elin näin, tossa samassa kusisessa paikassa, eikä duunia herunu sitten mistään. Rankkaa oli myös käydä kaupungissa, kun näki kaikkien läskimahojen vetävän sitä mäkki safkaa niin, että majoneesit tirsku ympäri pöytiä, ja pystyin vaan haistaan ruuan tuoksun sulon, ties vaan et ei oo varaa tohon paskaan, ja mahassa kurni samalla niin pahasti, olin myös yllätys yllätys kyllästynyt niihin vitun papuihin ja vaaleaan leipään. Kyseinen paska rupes vaan, jo tuleen korvista ulos. Yks aamu heräsin taas tähän mun päivä rutiiniin, joka tuntu jo loputtomalta oravan pyörältä, mutta mä vaan halusin saada sen duunin täältä, koska jos ois onnistanu, oisin päässy 40-50e tunti palkoille. Tuona kyseisenä aamuna lähin taas käppäileen kaupunkiin ettiin duunia, kunnes matkalla tajusin, vittu, mitä mä oikeen teen, että täähän on jo ihan perseestä, eikä johda mihinkään, ja mä elän jo vittu rajoilla. Noi kyseiset ihmiset joita luulin mun frendeiks, kohtelee mua kun koiraa, ja samalla kärsin saatanan epämukavista oloista, vitut tästä, vittuun Karratha. Käännyin takas leiriini pakkasin heti kamani ja lähdin. Pojat joidenka kanssa olin tänne tullut, asu pakussa mun vieressä, ei heistä kukaan ees morottanu, paitsi tää irkkujäbä joka tuli kätteleen meikää, mut muut pojat ei ees kattonu silmiin, vaikka lähtiessäni koitin hakea katse kontaktia, ja samal tää irkkujäbä joka heitti morot oli ainoo joka ei ees polttanu mun muhruja, kun ei vaan harrastanut kyseistä toimintaa. En kuitenkaan ollut mikään kusipää heitä kohtaan, missään vaiheessa, mutta musta tuntuu et pojat ei enään loppuvaiheessa halunnu kattella mun rahattoman elämää, ja tän takii rupes kohteleen mua kusipäisesti. Ei se mitään, jääköön kusipäät omaan arvoonsa, meikä jatkaa matkaa. Sain kyydin eräältä toiselta Irlantilais herrasmieheltä, hän ajoi mut tien varteen, jossa venasin uutta kyytiä, noin puoli tuntia, ja aborginaali pariskunta otti mut kyytiin, he kyyditsi mua 45min ajan keskemmälle ei mitään, ja jätti mut tienvarteen. kyseisessä paikassa oli iso maantie kyltti joka antoi mulle varjon, erämaan porottavalta auringolta. Siinä istuin noi 6 tuntia peukku pystyssä, ja kattelin kuinka rikkaat aussit ajeli ohitse jättimäisillä karavaani-autoillaan, vaan ei kukaan huolinu meikää kyytiin, koska tottakai olin huononpi ihminen kuin he, koska mulla ei ollu massia, enkä salee näyttäny tarpeeks coolilta!!. Aika meni silti nopeesti, koska autoja meni niin harvakseen ohi. Soittelin siinä samalla kitaraa, ja etsin myös vanhoja röökin tumppeja ojan penkasta, ja sain kuin sainkin kasaan muutamat tumpit, jotka oli salee monta vuotta vanhoja, mutta röökin puru oli kuivaa ja polttokelposta. Purin kuivat tumpit, ja käärin niistä sätkiä, ja paskaltahan se maistu, mutta olipahan savua mitä hengittää sisään ja puhaltaa ulos. Nälkä kurni myös vatsassani, joten söin myös pariin otteeseen (papuja ja leipää). Aurinko rupes laskemaan, ja aloin luopumaan toivosta, joten taas mieleeni kieri ajatus siitä kälysestä teltasta ja kylmästä yöstä, olin jo valmis menemään pystyttämään telttaa pusikkoon, mutta päätin venaa silti vielä hetken, ja kuin ihme olisi tapahtunut, täällä jumalan hylkäämässä länsi australiassa, mutta sain pysäytettyä auton!. Autosta tuli ulos aborginaaleja ja kaksi valkosta heeboo, he kerto että auto on täynnä, mutta tehään sulle perä ronttiin tilaa, pistettiin hyvät pehmusteet peräkonttiin, ja matka jatkuu.

Autoon istuttuani, huomasin heti että olin saanut oikean kyydin. Letkeä aborginaali musiikki pauhas ja tunnelma oli katossa, nämä ihmiset tuntui olevan oikeasti hyviä ihmisiä. Tämä mukava ihmis sakki, oli matkalla kaupunkiin nimeltä port headland, joka oli reippaat 200km pohjoseen karrathasta. Yksi aborginaaleista kysyi multa että missä meinaan yöpyä? vastasin, että voitte jättää mut ihan mihin vaan tien varteen, että nukun pusikossa. Mutta kiltti aborginaali täti kertoi että port headland, on helvetin vaarallista tonttia, että mielummin yöpyisit minun talossani, että laitan sinulle sängyn valmiiksi. No mitä, en voinut uskoa korviani, pääsisinkö sänkyyn nukkumaan!, kerroin heti, että en oo nähnykkään sänkyä yli kahteen viikkoon, ja kuinka paljon arvostan tarjousta! Tämän jälkeen hän kertoi että älä huoli, olet tervettullut, ja aion kohdella sinua kuin omaa poikaani, ja että olen nyt perheen jäsen. Muut autossa olijat nyökkäili ja hymyili, ja kerto että olen hyvissä käsissä. En voi sanoin kuvailla kuinka fiiliksissä olin, aamu alko helvetillä ja ilta antoi mulle taivaan!. Unohdin saman tien sen kaiken paskan mitä oli tapahtui karrathassa, ja tiesin että tulevaisuus näyttää paremmalta. Perille päästyämme, hän esitteli minulle perheensä, ja muutkin samassa autossa olijat, olivat hänen vieraitaan, joka paljastui minulle vasta kun oltiin perillä. Perille saavuttua oli kaikilla nälkä ja perheen mamma uhos jo kokkaavansa mokot, mutta kerroin hänelle, että olen ammatiltani kokki, ja mielelläni kokkaan kaikille mätöt, ja sehän passas, oli mamma hyvinkin mielissään ajatuksesta, ja mäkin sain pitkästä aikaa kunnon ruokaa, voi sitä voiton päivää!!. Kaiken tän lisäks, kaikki perheen jäsenet sattu oleen hiisipäitä, joten sain itteni viel pilveen, kaiken tän jälkeen. En tiedä mutta voi olla että kyseinen päivä oli yksi elämäni parhaista, ja mmmmm ai vittu mä aina muistan miltä se eka yö siinä sängyssä tuntu!!!.

Seuraavana aamuna heräsin jo virkeänä uuteen päivään, syötiin aamiaista ja perhe kertoi siinä samalla, että on parin päivän päästä lähössä Broomeen ja että voin asua heidän luonaan siihen asti, ja sitten he voisi antaa minulle kyydin, taas lähemmäksi Darwinia. Olin enemmän kuin kiitollinen tarjouksesta. Pari päivää meni nopeasti, tuli puuhailtua kaiken näköstä, mm. perheen 16v poika opetti mulle monia tapoja miten pölliä kaupasta. Käytiin aina K-martissa ja Colesissa ( isoja korporaatioita ) ja poika näytti temput, mä katoin selustaa, ja toki katoin myös tempun, miten se tavara lähtee sieltä hyllyistä. Tämä sama homma toistui aina, myös sillon kun oli mutsi messissä!!. Iltasin kokkasin aina perheelle ruokaa, ja kaikki oli aina hiton fiilareissa, ja kehu mokkoja. Tunsin oloni niin kotoisaksi että tuntui kuin olisin saapunut kotiin. Perheessä oli myös kehitys vammainen poika, joka kiintyi muhun täysin, ja siitäkös perheen äippä oli myös mielissään, ja kertoi mulle, että harvemmin on nähnyt poikaansa niin onnellisena, kuin noina viitenä päivänä, minkä talossa vietin, ja sehän lämmitti reissumiehen sydäntä.

Oli aika jatkaa matkaa, kohti Broomea, pakkasimme auton, ja lähdimme ajamaan. Matkaa oli 600-800km ei voi muistaa tarkemmin, mutta matka sujui hyvin, välillä olin minä ratissa, välillä Ross, tai Dough, ( Ross ja Dough oli vanhan liiton hippejä jotka budjaili mun kanssa samassa mestassa) muut oli pakkautuneet eri autoon. Perille päästyämme olin tervetullut, asumaan tämän uuden aborginaali perheen taloon, jossa asui vain mamma, ja välillä hänen tyttärensä. Heidän luokse kaikki muutkin oli menossa kyläileen. Tämän perheen mamma kertoi mulle, että saan jäädä niin pitkäksi aikaa kun haluan. Muutaman päivän päästä kaikki muut häippäsivät, minä jäin. Tämä noi 60v aborginaali mamma asui yksin, ja aina jeesasin häntä pihatöissä ja ruuanlaitossa, tulipahan kokkailtua outoja ruokia, kuten kilpikonnaa ja merilehmää. Aina päivän päätteeksi tämä kyseinen isoäiti antoi mulle pienen palan jukkaa palkkioksi, päivän hommista, sainpahan käärittyä parit jopsut aina ennen nukkumaan menoa, tämä oli todella jees, koska elinhän jo unelmaani, oli katto pään päällä, ruokaa, ja hyviä ihmisiä ympärilläni. Kaksi viikkoa asuin broomessa, enkä oikeen tiennyt, pitäskö ottaa duuni täältä vai jatkaa matkaa.  Aborginaalit kerto mulle, kuinka vaarallista on liftata näillä alueilla, ja että on mahdollista, että tulen ammutuksi tien varteen. Myös perheen mamma kertoi mulle että ilmassa on enteitä kuolemasta, kuten esim, koirien itku, ja yksi ilta kun hän tuli kotiin kaupasta, hän kertoi nähneensä jättikokoisen mustan koiran tulevan ulos, hautausmaan porteista. Tämä kaikki kuulemma enteilee kuolemaa lähipiirissä, ja kyseinen mamma ei todellakaan ollu mikään flippipää, vaan yks viisaimpia ihmisiä mitä olen tavannut, toki mua kuumotti nää jutut, mutta en halunnut niiden olla este mun liftaukseen. Eräänä aamuna päätin mennä colesin ruoka kauppaan ostamaan jotakin pikku mässyä parilla dollarilla, kun huomasin jotakin, enkä voinut uskoa silmiäni. Vittu!! Vega, Norjasta ja Adam, Englannista, mun parhaat frendini Perthin hostelli ajoilta, he vaikutti vielä yllätteneemmiltä kun mä. oltiin kaikki toki heti ihan ekstaasissa, ja vitun ihmeissämme miten tälläi törmätään. Pojat oli matkalla Darwiniin, ja pysähty ostoksille Broomeen. Adam ja Vega pyys mua heti messiin ja sano et voi jeesaa mua matka kustannuksissa, no sehän passas, mutta sain pojat viipymään yhden yön Broomessa, ja toki lähettiin bilettään. Pojat tarjos herrasmiehinä rentullekkin kännit, ja jauhettiin siinä läpi kaikki maholliset, jutut mitä tässä aikana on tapahtunu. yöllä baariin, ja Uusiseelantilais tyttö mukana kämpille. Pojat nukku autossa, ja aamulla oli tarkotus lähteä eteneen Darwiniin.

Aamulla oli hyvä herätä, väliaikais vaimo kainalossa, ja road trippi edessä, hyvien ystävien kanssa. Hyvästelin tämän isoäidin joka oli musta niin hyvää huolta 2 viikkoa pitänyt,  pusu huulille tälle uusiseelantilais tytölle, ja matka jatkuu. Ajettiin koko päivä poikien kanssa, spliffit kiertäen ympäri autoa, tunnelma oli kun savusaunassa. Tiet oli täynnä kenguruita, ja itse vahingossa tapoin yhden, joka suoraan juoksi auton eteen tyhjästä. yö nukuttiin jossain luonnon puistossa, ja aamulla matka jatku kohti Darwinia. Saavuttiin Darwiniin jo iltapäivällä ja mestahan näytti hyvältä. Kerroin pojille ehdotuksen, että jos majotuttas kaupungin halvinpaan maja taloon, eli puistoon Darwinin keskustassa, pojjaat oli yhtä mieltä kanssani, joten asetuttiin taloksi. Pojat nukku autossa, Minä etsin aina jonkun sopivan kolon puiston uumenista, tai sitten nukuin riippumatossani, jonka asetin smuutisti puiden väliin. Riippari oli aina tosin näkyvä, ja kun nukuin riipparissa, joutu aamu kuudelta aina herään ruman puistonvartian vihaseen naamaan, aina ne sakoilla uhkas, mutta eipähän ne sakkoo koskaan antanu, vaikka neljä kertaa heräsin tähän rumaan naaman kuvatukseen. Raukka varmaan ties että ois lappu lentäny roskikseen, tai sitten oisin pyyhkiny perseeni, seuraavan kerran, kun oisin vääntäny mun spuge paskani puiston reunaan. Elämä puistossa oli helppoa, vain 3 min kävely ja olit pääkadulla, "michellstreetillä", päivät kului puistossa poikien kanssa paskaa jauhaessa, grillatessa, skebaa soitellessa, välillä käytiin pöllimässä kookospähkinät läheisen juppikasinon palmuista, ja peseytyminen hoitui julkisissa suihkuissa. Iltapäivisin aina ajoi puistoon jonkinlainen kristillinen ruoka apu auto, joka jakoi ilmaista ruokaa vähempiosaisille, ja minä tietty narkkareiden, alkoholistien, ja kodittomien kanssa samassa jonossa venaamassa illallistani, oli tiukat pippurit, kiitos darwinin ruoka-avulle!!. Viikko kului vähän liian nopeasti puistossa asuessa. Puistossa tutustuin myös kaikenlaisiin enemmän tai vähemmän raffeihin ihmisiin. Kodittomilla, ja yhteiskunnasta syrjätyneillä, vaan sattuu oleen 100 kertaa suurempi sydän, kun niillä yritys johtajilla, politikoilla, sun muilla oravan pyörään jumahtaneilla. Muista että kadunmieheltä voit oppia yllättävän paljon, ja he voi olla ihan keitä vaan, älä koskaan tuomitse, jos et tunne!.

Päätettiin poikien kanssa lähteä darwinista, koska siellä vaan ei ollu duunia, koska oli turisti kausi, ja kaikki reppureissaajat tulee darwiniin, talvea pakoon. Lähdettiin siis Alice springsiin, keskelle australiaa, koska kuultiin että kyseisessä paikassa, on hyvät massit, ja duunin saa varmasti. Kamat autoon ja kohti Alicea!. Oltiin noin tunti ajettu meidän 1600km matkasta, kun yht äkkiä huomasin, että ruvetaan kaartumaan pahan, päiväisesti vastaantulioiden kaistalle, ja kohti kolme vaunuista rekkaa, joka tuli vastaan. Äkkiä tajusimme Adamin kanssa, että Vega on nukahtanu rattiin, joten yhteen ääneen huusimme Vega Vega Vega, ja toivottiin että norjalais toverimme herää.!!!!!! Vega heräs ja juuri ajallaan sai oikastua auton, mutta sivupeili osui rekan etu osaan, ja aiheutti vitullisen metelin, mentiin koko kolmevaunuisen rekan läpi vain senteissä, katsoin ikkunasta kuinka lähellä kuolemaa ollaan, ja kuinka melkeen jäädään jättimäisten renkaiden alle, mutta selvittiin. Vauhtia meillä oli 130 km tunnissa, ja oltiin vitun onnekkaita, jos oltas vähänkin osuttu enemmän, se ois ollu siinä. Me suutelimme kuolemaa, siitä on muistona auton sivupeili, josta ei juuri mitään ollut jäjellä. Tämän jäkeen pysähdyttiin, pikku röökille, ja vittu että maistu rööki hyvältä, oltiinhan sentään elävien kirjoissa, vaikka olin jo hetken varma että tää oli nyt tässä. Samalla myös muistin aborginaali mamman ennusteet kuolemasta, ja pohdin, hmm onnistuttiinko juuri huijaamaan kuolemaa.

Matka jatku, kohti Alicea, ja seuraavana päivänä saavuttiinkin perille. Pojat otti huoneen, ja mä kelasin että vittu, en oo kyll nukkumassa tääl ulkona, koska Alicessa lämpötila öisin laski löysästi sen miinuksen puolelle. Päätin siis sniikata sisään hostelliin, kävelin sisään dormi huoneeseen, ja otin itelleni kylmän viileesti sängyn, asuin 4 yötä ilmaiseksi, kunnes löysin töitä ja sain massia. Tämän jälkeen kävelin polleena poikana kyseisen hostellin respaan, ja kerroin että haluisin muuttaa taloon, ja että voisitteko laittaa mut huoneeseen 40 (huone jossa asuin jo ennestään) ja sehän passas, ja olin taas ja vihdoin päässyt, ylös sieltä kuopasta. Nyt mulla oli hyvä keittiö mastarin duuni, ja tiesin että mul ei oo hätää. Päätin että oon alicessa niin kauan kunnes mul on reissu massit kasassa. Näin siinä kävi, kadun miehestä keittiö mestariksi, en ois itekkään uskonu.

Alicen ajat oli pääasiassa duunin tekoo, ja niin paljon sattui myös kaikkea tossa pahasessa kaupungissa, kyseinen mesta on aussien murha pääkaupunki, ja koko maapallon puukotus pääkaupunki, ja myös maapallon lesbo pääkaupunki. Kuulostaa todella sairaalta yhdistelmältä, kyseessä on kuitenkin vain 30 tuhannen ihmisen tuppukylä. Mutta oli kyllä sitten vaarallinen paikka, itse selvisin niin vitun monesta vaara tilanteesta, että ei mitään järkee. Moni mun frendeistä sai tosi pahasti pataan aborginaaleilta, mutta mä en koskaan, koska tiesin tasan tarkkaan kuinka händlää kuumotus tilanteet niiden kanssa, olinhan asunut heidän kanssaan. Myös valkoset on vitullisia tappelu junkkareita täällä, ja paikalliset hill billy joukot, kierteleekin baareja ympäri vain ja ainoastaan tappelun toivossa. Mä en oo koskaan nähnyt, niin paljoa tappeluita kun täällä. Melkeen joka jumalan päivä, sitä näki joidenkin tappelevan jossain. Myös luonto oli villi täällä ja melkeen kerran itse jouduin dingojen syötäväksi, kun olin telttailemassa erään irkku mimmin kanssa. Dingolauma piiritti meidät täydenkuun aikaan, ja jouduttiin rauhallisesti mutta ripeästi poistumaan, muuten oltas päädytty koiran ruuaks. Mulla on tuhat tarinaa Alicesta, mutta en jaksa ruveta niitä nyt tässä jakamaan. Asuin kyseisessä mestassa puoli vuotta ja onnistuin tekeen hyvin massia. Viime joulun jälkeen ostin mutsilleni ja siskolleni joululahjaksi, lentoliput Malesiaa, he kun eivät koskaan ole olleet muilla mantereilla. Itselleni ostin lentoliput Malesiaan myös, ja Malesiasta, Sao Pauloon Brasiliaan, elikkä olin päässyt jo voiton puolelle mun unelmasta, etelä-amerikasta (the big Goal). Pian tämän jälkeen häippäsin ja jätin tämän kaupungin taakseni, jossa olin jo asunut puolivuotta, samalla paikka toki rupes tuntumaan kodilta, koska puoli vuotta on helvetin pitkä aika samassa mestassa.

Pysähdyttiin isolla kuuluisalla kivellä, matkalla melbourneen.

 Seuraavaksi meninkin Melbourneen, vikaksi kolmeksi viikoksi, ennen Malesian matkaa. Melburnessa elämä oli helppoa. Asuin chileläisen prostituoidun - aikuiselokuva-ammattilaisen luona, tämän kolme viikkoa jonka vietin Melbournessa. Nämä oli hyvinkin mielenkiintosia aikoja. Melbournessa elin melkeen ilmaiseksi, ei tarvinu maksaa maja paikasta. Junilla ja ratikoilla menin aina pummilla, vaikka jäin kiinni 6 kertaa, eivät he kertaakaan antanu sakkoja, koska kerroin heille että lähen pian maasta, että turhaan sä mulle sitä lappua rupeet kirjottaan. Tarkastajat laitto aina kiltisti vihkosensa takas taskuun, eikä ees koskaan heittäny mua pihalle. Myös ruoka oli lähes ilmasta, mä kävin aina Lentils nimisessä mestassa, missä oli pekeleen hyvä kasvis ruoka noutopöytä, ja ainoastaan tarvi maksaa sen verran mitä ite halus, mun tapana oli aina laittaa kultanen kolikko  (1dollari) siihen keräys boksiin, mikä oli viel piilossa, eikä kukaan nää paljon sä sitä massia loppujen lopuks laitat, osa ei laita penniäkään. Viimeisen päiväni aikana käppäilin verotoimistoon, hakemaan mun vero masseja bäkkiin, olin fiilareissa kun tiesin et sielt tulee ainakin se 3 tonnii käteen millä on tarkotus matkaa etelä amerikan läpi. Toimiston täti kertoi minulle kuitenkin että voin vaan saada 35 dollarii, ja se siitä. Mitä vittua, toki olin paskana, koska tiesin että meen etelä amerikkaan vaikka ilman massia, mutta vittu oli vaan mielessä että joudun käymään saman paskan taas läpi, kun liftasin australian läpi. E-amerikassa on vaan vähä eri meininki, en tie viel et millasta tulee oleen rahattomana länkkärinä latinojen maassa, mutta pakkohan se on mennä kattoon.  Todella hyvät vibat jäi muuten melbournesta, ja hyviä bileitä. Olikin aika lähteä Malesiaan.

Malesiassa asetuin taloksi jälleen kerran tuttuun ja turvalliseen Le villageen, hyvät oli karkelot, ja paikalla oli myös vanhoja naamoja, 9kk:n takaa. Mutsi ja pikkusisko lens tänne pian mun jälkeen, ja veinkin heidät rauhalliselle kapaksen saarelle, missä alotin kirjottaan tätä tekstiä. Aika meni pirun nopeeta, ja pian olinkin taas koneessa. Matkalle määränpäähän, missä se todellinen seikkailu vasta alkaa.

Brazil

Sao Paulo

13.3.2012: istun mun GH:n huoneessa, ja koitan alottaa mun tarinaa, etelä amerikasta. Olen ollut täällä noin viisi päivää, asunut tälläsessä GH:ssa johon sain neuvot irkku jätkältä Melbournessa. Mestan omistaja tuli hakeen mut kentältä, joka oli suuri helpotus, koska saavuinhan maahan josta en tiennyt mitään, tai siis tiesin et sana kiitos, alkaa kirjaimella O, nyt jo olen oppinut että kyseinen sana on, obrecado, luultavasti kirjotin väärin, mut tollai se lausutaan. Heti hostellille saavuttua lens reppu nurkkaan, ja lähettiin hotlan omistajan ja, kokin kanssa vähä yö elämään. Vaikka oli 30 tunnin jetlagit takana, oli pakko lähtee vähän kurkistamaan, että miltä tuolla Sao Paulon Yössä näyttää. Tunnelma oli enemmän kun käsinkosketeltava, olinhan saapunut mulle uuteen maailmaan. Rokki pauhas autossa, ja suu ammollani, bisse kädessä ja rööki toisessa, kattelin et mitä vittua täällä tapahtuu. Kadut tääl näyttää aika kuumottavilta, varsinkin mestassa mihin oltiin menossa, koska pojat halus viedä mut johkin Sao Paulon yyberiin UG baariin. Ainoo länkkäri jonka näin, oli joku kokkelilla aivosolunsa tuhonnut Gringo, kaveri käveli keskellä tietä, puhu itekseen, silmät katsoi tyhjää, ja kuala valu suun pielistä. Surullinen näky, mutta olen kuullut, että täältä näitä nistahtaneita gringoja kuulemma löytyy!.

 Ennen kun mentiin baariin, käytiin polttamassa spliffi pilvenpiirtäjän katolla, ja ihailtiin myös hetki kaupungin näkymää, joka on todella uskomaton, kyseinen pilvenpiirtäjä helvetti jatkuu loputtomiin, ja loputtomiin. Baariin päästyämme, gh omistaja ei voinut kovin hyvin, rullasin niin tiukan spliffin, että se meni liikaa kaverin päähän. joten fabio venas ulkopuolella, ja me käytiin kokin kanssa juomassa yhet. Baari oli todellakin UG, ja jengi näytti enemmän gangstereilta, kun normi torstai-illan tanssikansalta. Sniis Sniis, kuulu vaan joka puolelta, kun jengi niisti nenästään valuvaa kokkeliräkää, yhä syvemmälle, sieraimiinsa ja sieltä nieluun saakka. Mua ei kokkeli kiinnosta, mutta toki tiesin että kokkeli tulee E-amerikassa, kaikkialla vastaan, täytyy osaa vaan sanoo ei, ja mä pidän vaan huolen siitä, että rullan mun spliffini, enkä rullaa niitä dollarin seteleitä!.

Sao Paulo on ollut kaiken kaikkiaan tosi jees mesta. Ruoka on tosi hyvää, en ymmärrä menuusta juuri mitään, mut sama mitä tilaa, aina tulee viiden tähden mokko etees. Mimmit!! mitä helvettiä!! niin kuumia, että sulan kadulle. Mutta nyt on aika jatkaa matkaa, ois jees kertoo lisää mutta matka jatkuu. 20h dösämatka edessä, kohti Paraguaita, ja sieltä Argentinaan. Tilillä massia huimat 200e ja en ees malta oottaa kun ne loppuu, sitä ollaan taas kusessa, mutta seikkailu on sen jälkeen huimempi, joten ei tää mua nyt niin paljoo haittaa. Adios amigos! mun Etelä-amerikan seikkailu alkaa nyt!.