Tie Chileen

                          TIE CHILEEN

Lähtö brasseista oli helppo, säädin itelleni lipun, mun yhden tähden espanjalla, ja puolen tähden portugalilla. Heti dösään päästyäni huomasin, että joku paikallinen fudis manne, oli vienyt mun ikkuna paikan. Onnekseni hyvin paska espanjan kielitaitoni riitti siihen, että sain kyseisen amigon ymmärtämään tilanteen. Vaikka ei olis halunnu ikkuna paikasta luopua, pelle vaihtoi lopulta paikkaa.

Perillä olin noin 12 tunnin jälkeen, ja saavuin paikkaan nimeltä puerto iquazu, joka on ihan Argentiinan ja Paraguain rajalla. Mun oli tarkotus tästä jatkaa Paraguaihin, mutta hetken mieli johteesta päätin perille päästyäni mennäkkin Argentiinaan, eli dösä rajalle, ja ehkä elämäni helpoimman tullitarkastuksen jälkeen, olin jo Argentiinassa, ja kaupungissa nimeltä Foz de iquazu.

Etsin kaupungista halvimman mahdollisen yö paikan, ja asetuin taloksi. Mistään muusta en mitään tiennyt, kun että massit loppuu kohta, ja Chileen on päästävä, nyt vaan täyty löytää keino, että miten. Foz de iquazu siaitsee kuuluisilla iquazu fallseilla, joka on kuulemma joku "must see" luonnon nähtävyys, ja tän takii tähän kaupunkiin kaikki turistit eksyykin, mutta hitto ei ollu mul varaa käydä kattoon, lippu nimittäin makso 20 dollarii, ja eihän mulla sitä rahaa niin porvarillisesti ollut.  Päätin kuitenkin mennä UG vesiputouksille, jotka oli  ihan mestoilla, ja paikka on kuulemma jotenki salainen, että kaikki turistit ei eksyis sinne.

 Columbialaisen, ja Ranskalaisen mimmin kanssa otettiin taksi, ja 15 ´min päästä oltiinkin jo perillä, putoukset oli aika hiton isot, ja ainoo ihminen joka oli paikalla, oli skidi, joka ui putouksen alla olevassa järvessä. Ei gringoja, joten ei lipun myyntiä.

Tutustuin tähän columbialais mimmiin paremmin, ja hän kertoi mulle olevansa samassa massi tilanteessa kun mäkin, joten putouksen reunalla lyötiin kättä päälle, että huomenna lähetään liftaamalla Cordobaan, joka on noin 1300km päässä, Argentiinan toiseksi suurin kaupunki, ja matkan varrella chileen, eli ongelma ratkaistu. Eipähän ite tarvi lähtee liftaamaan, ois ollu nimittäin hyvin mielenkiintosta, mun kieli taidolla. Aamulla pakattiin tavarat, ja otettiin dösä puolen tunnin päästä kaupungista, poliisien tarkastus pisteelle, koska kelattiin et sieltä on helponpi saada kyyti eteenpäin.

Heti dösästä kun pääsin ulos, niin mikäs se siellä, jo tonki mun reppua ihan innoissaan, no mun parhaat ystäväthän ne siellä, eli siat, Sano että kuulemma haiseen muhru. sanoin paskantärkeelle paskalakille naurahtaen, että "no tengo marijuana" ja paikallinen Mattila jättikin mut, ja mun repun rauhaan.

Istahdettiin tien reunaan, ja kaivettiin eväät repusta, patonki, kinkkua, juustoa, ja majoa. Pari haukkua ehdin ottaan, kun huomasin, että puskasta kömpi 2 katu skidiä, 2 ja 3v veikkaan, skidit näytti nälkäsiltä, ja tuiottikin mun herkku leipää etäältä. He selvästi tarvi ruokaa enemmän kun mä, joten rudasin mun leipäni heille, hymyn jonka sain bäkkiin heiltä, oli enemmän kuin kylläinen vatsa. Tämän jälkeen kirjotettiin pahvin palaan "Cordoba", ja ruvettiin liftaan, saatiinkin kyyti heti ensimmäisen minuutin aikana, ja saatiin viel paras mahdollinen kyyti lava-auton lavalta.

 Noin 60 km jälkeen kuski jätti meidät tien varteen, ja oli aika ettiä uus kyyti. Mutama tunti meni siinä, liftatessa, eikä kukaan huolinut kyytiin, joten lähettiin käveleen huolto asemalle. Noi 3km kävelyn jälkeen oltiin asemalla, ja ruvettiin kyseleen rekkakuskeilta, että jos ottas kyytiin. Lähes kaikki ois ottanu meidät kyytiin, mutta kaikilla oli eri suunta, kun meillä.

 Lopulta saatiin kyyti nuorilta herras miehiltä joidenka auto oli täys, mutta teki tilaa sen verran että mahduttiin mukaan. Noin 10 ihmistä pakkautuneena mini pakuun ajettiin 200 km kaupunkiin, jonka nimeä en voi muistaa. Perille päästyämme sanottiin kuskille että jättäis meidät johonkin hyvään spottiin tien varteen, että nukutaan puskassa, ja aamulla jatketaan liftausta. Tämän kuultuaan kuski lykkäs satasen paikallista rahaa käteen, ajo hostellin eteen, ja  sano, että tämä on hänen lahja meille. Oltiin todella kiitollisia, koska sälli pelasti meidät pusikko yöltä.

 Kyseinen kaveri ei ollut mikään rikas sälli, mutta niin tää maailma vaan toimii, mitä vähemmän rahaa sitä suurempi sydän, ja mitä enemmän rahaa, niin sitä ahneemmaksi ihminen vaan muuttuu.

Oma huone, sänky, suihku, olo oli kun miljonäärillä, kun aamulla heräsin. Pakattiin tavarat, ja matka jatku, takas tien varteen, ja liftaamaan. Kun koitettiin löytää oikeata tietä seuraavaan kaupunkiin, eksyttiin johonkin favelaan. (Favela on ghetto, eli slummi, täällä e amerikassa, favela on paikka, johon ei yleensä oo mitään asiaa.)

 No columbialais mimmi friikkas ihan täysin, kun tajus missä ollaan, ja rupes siin itteekin vähä kuumottaan, kun toinen friikkaa sillä tavalla, mutta eihän mulla mitään hatää ollu, mä tiesin mikä mulla on piilotettuna repun sivu osaan, ja jos jotain ois sattunu, ois ollu mun metrinen machete, alle sekunnissa mun kourassa käyttö valmiina. Ja olihan siellä hämäriä tyyppejä, ja saatiin hämäriä katseita, mutta jep painuttiin helvettiin sieltä, ja hyvin äkkiä.

Tämän jäkeen löydettiin kyseinen tie, monen tunnin etsimisen, ja monien kilometrien kävelyn jälkeen, ja juuri ennen, kun aurinko oli laskenut, ja oltiin melkeen luovuttu toivosta, saatiin kyyti kaupunkiin nimeltä Posaidos.

 Kun saavuttiin perille, haahuiltiin ympäri kaupunkia, käytiin nettikahvilassa,  ja mietittiin miten nukutaan turvallisesti, tässä hämärän oloisessa kaupungissa. klo oli jotain 11 pm, kun columbialais mimmi rupes taas friikkaan, kun sitä rupes pelottaan. Mitä vittu sä oot colombiasta, Bogotasta, ja friikkaat kun kaduilla vähä rupee hämärtään, mä ainakaan tuntenu olooni turvattomaks. Ilmeisesti kadut hämptonin on vaarallisempia, kun täällä!!

 No löydettiin ok ratkasu, ja päätettiin mennä nukkuun dösä asemalle. Löydettiin asemalta, mukavan näkönen odotus huone, ja asetuttiin taloksi.

 mä nukuin lattialla, ja mimmi penkillä, lattia oli kuulemma liian likainen columbialaiselle, mutta oonhan mä likanen jätkä ,joten se ei mua kiinnostanu!.

 Olin painamassa silmiäni umpeen, kun huomasin, että huoneeseen saapui todella hämärän näköinen heiluja, ja sillä oli housun puntissa jotain mitä se räpels koko ajan, mä oli varma että se oli ase, joten sanoin matkatoverilleni, että oo varuillas, et tol jäbäl taitaa olla jotain temppuja mielessä, no toki mimmi taas friikkas, ei ois pitäny sanoo mitään!!. Mutta noi 10 min jälkeen tajusin, että ei perkele, sillä mitään asetta oo, kaverilla sattuu oleen vaan hitollinen stondis, ja oli pakko rapsuttaa mulkkua kaiken aikaa.

sidoin kaikkin, mun tavarat kiinni itseeni, painoin silmät kiinni, ja rupesin nukkumaan. Kyseinen lattia oli yllättävän hyvä alusta nukkua, ja heräsinkin aamulla virkeänä, annan kyseiselle, yö paikalle, kolme tähteä, antasin muuten neljä, mutta ryöstetyksi tulemisen mahdollisuus on suuri, joten siitä vähenee yksi tähti..

Matka jatkui taas tien varteen, mutta sitä ennen käytiin ostaan päivän ruuat, ja löydettiinkin hyvin halpaa, ja hyvin kuivaa leipää, columbialais mimmi halus myös ostaa, jotain paskalta maistuvia terveys keksejä, joita en suostunu pahemmin syömään. Tien varrelta löydettiin joku rekkamiesten suihku, joten pääsin pesemään itseni. Tämän jälkeen teipattiin kaupunkien nimillä varustetut pahvin palat puuhun kiinni, ja kaivettiin peukalot pois perseistämme.

 Puoli tuntia venattiin, ja joukko juutalaisia otti meidät kyytiin. Ensimmäisiä asioita mitä kuulin, oli että näytän kuulemma narkkarilta, ja haisen pahalta, hahah ehkä näytän narkkarilta, mutta miten hitossa haisen, kun just otin suihkun!! mutta tajusin että ne on noi mun syöpäset kengät, mun kenkien lemu muistutti enemmän joukko hautaa, kun uusia converseja.. tämän jälkeen kyseiset sällit paljastu kuitenkin hiton hyviksi tyypeiksi, kerto meille, että on menossa telttaileen, ja ollaan tervetulleita mukaan, että voidaan nukkua autossa, ja sehän oli toki lotto voitto taas meille!!

Saavuttiin kaupunkiin nimeltä santo tome, joka oli aika jees mesta, laitettiin teltta ilmaselle leirintä alueelle, rio uruguain varrelle. (rio=joki). Uimaan ja grillaan!! Grillin tuoksu houkutteli hämriä tyyppejä pusikosta, meidän grillin ympärille, mutta kaikki nää sällit paljastu hyviksi tyypeiksi, ja kerto meille mielenkiintosi tarinoita.

Muummuassa, että kyseisessä kylässä, asuu 12 v poika joka tappaa kaikkia mahdollisia eläimiä, vaan sen takia että voi juoda niiden veren. Tää kaveri joka kerto trinoitaan, kerto myös että pari kuukautta sitten, löysi sattumalta vanhan pääkallon maasta, ja tää kallo kuului kuulemma alku asukkaille, jollekkin inka heimolle, koska inkat kuulemma ilmesty kaverin uniin kaiken aikaa tapahtuman jälkeen.

 2 viikkoo kuulemma jakso tätä ja sen jälkeen otti kuulemma san pedro kaktusta (meskaliinia) shamannin kanssa. Alku asukkaat kuulemma hävis kaverin unista, tämän jälkeen.. Jep ja muistakaa tääkin siell hämeenlinnassa, jos rupeette näkeen painajaisia niin vetäkää LSD:tä katumalaisen nistin kanssa, auttaa salee!!!

Autossa hyvin nukutun yön jälkeen matka jatku. seuraavaksi ajettiin hiekkatietä pitkin 4 tuntia, johonkin luonnon puistoon. En ole millään lailla rasisti, mutta 3 juttua mitkä yhdistää kaikki maailman juutalaiset, on se että ne diggaa massista, ne luulee aina että niil on parasta charasta, ja ne kaahaa vitun lujaa.

 vaikka hiekkatie, oli kusinen, ja pelkkää irto hiekkaa, niin satanen lasissa ajettiin kaiken aikaa, läheltä piti tilanteita oli enemmän kun yksi, mutta kaveri ei silti ottanu opikseen, ja ajo täysillä loppuun asti, ja eihän meillä taka penkillä ollut mitään turvavöitäkään, mutta selvittiin.

Luonnon puisto oli täynnä villi elämää eikä viivytty kun 2 tuntia, ja nähtiin peuroja, krokotiileja, villisikoja, jotain tosi outoja vesimurmeleita, kettuja, ja paljon muuta. Tästä jatkettiin läheiselle leirintä alueellee. Ostettiin pari pulloo punkkuu, ja mä kehittelin keinon miten kokata pizza grillissä, tämän jälkeen kylläisinä ja sivistyneessä hiprakassa nukkummaan.

 Aamulla pojat koputtelikin, jo auton ikkunaan että on mentävä, kohta rupee sataan. Ei muuta kun silmät auki, ja rööki huuleen, matka jatkuu. Kysesellä tiellä, oli juuri laitettu asfaltti sinä aamuna, sade kuitenkin teki asfaltin niin liukkaaksi, että suistuttiin ojaa, eikä asialle voinut tehdä mitään, eli ei muuta kun työntö hommiin, mutta eihän siitä mitään tullu, kun auto oli niin syvässä mudassa. Ainoastaan likaannuttiin!!, ja samalla näin myös kuinka muita autoja suistu tieltä, mm kokonainen rekka..

 Paikallinen maatalon isäntä huristeli kuitenkin koleesti paikalle traktorilla, ja veti meidän pois pinteestä, raahas meidät traktorillaan niin kauas, että asfaltti loppu, eikä tarvi suistuu uudestaan.. Likasina, ja epäonnistuneina, auton työntäjinä, ajettiin suoraan parisataa kilsaa, kuumille lähteille.

 Pojat tarjos kylvyn, ja me naatittiin, myöhään asti. Kun ihmiset rupes lähteen, haluttiin toki ruveta spedeileen, hypittiin takaperin voltteja kierteillä, ja ilman, joka paikasta. Mä kiipesin lähteen yli menevälle sillalle, ja tarkotus oli hypätä lesona voltti, mutta kaide totaalisesti petti mun käsiin, putosin selälleni jorpakkoon, kaiteesta kiinni pitäen, Argentiinalainen rakennus tekniikka niin sanotusti, kusi mun käsille, mutta ainoo mitä kävi, niin oli, että saatiin kaikki vaan älyttömät naurut, ja niin sanotut allas kytätkään ei nähnyt tapahtumaa.

Viimeinen öy leirintä alueella, ja aamulla olikin aika hyvästellä, minun uudet hibrua puhuvat ystäväni. Käytiin pesemässä itsemme columbialais mimmin kanssa läheisessa joessa, ja matka jatku. Tällä kertaa otettiin bussi seuraavaan kaupunkiin, koska matkaa ei ollu enään paljoo jäljellä, ja columbiaano oli saanut säädettyä itelleen massia. Tässä kaupungissa, jonka nimeä en voi  taaskaan muistaa, oli meillä edessä jälleen dösä asema yö, eli lattia here i come, mutta ei haittaa koska edellinen lattia kokemus, oli hyvinkin mielyttävä. Tällä kertaa hommat kusi kuitenkin siihen että stevarit potki aina hereille.

 Tuli mieleen muisto siitä, kun kauan sitten kööpenhamissa Tanskassa, nukuttiin frendin kaa rautatie asemalla, ja poliisikoulun testeissä epäonnistunut läski asema vartia, potki meidät aina hereille, ja toki kaikki muut sai nukkua, mutta varmaan koska frendini kanssa satuttiin näyttämään niin epäonnistuneilta kansalaisilta, oli kyseisen kusipään aina pakko puuttua asiaan. Köpiksessä meillä, oli silti säkki jukkaa ja bongi mukana, joten kylmä yö ilman unta, ei niin paljoo vituttanu, ja kyseinen stevarikaan ei tajunnut mitään, kun  salaa nurkan takana bongia hinutettiin :).

Mutta eipähän ollu mulla täällä argentiinassa mitään päällä, joten kyseinen yö, oli vaan yksinkertaisesti kylmä, ja perseestä. Täällä e amerikassa, mulla on hinuttelu lähes täysin loppunu koska ei oo rahaa ja paikallinen hinutus kulttuuri on ihan päin helvettiä!!. Kyllä täällä kaikki polttaa jep, mutta en tie mikä täällä etelässä on vikana, ehkä pohjosessa eri meno, mutta kukaan vaan ei osaa hiisata, ja täällä chilessä kukaan osaa kääntää edes kunnon jointtia.

 Aina raakis, lyhyisiin papereihin käärittynä, ja niin vitun tiukka paketti, että sun pitää imee sun vähintään yks verisuoni katki päästäs, että saat yhen imun, ja tää paskan makunen, ja toimimaton kääryle, on koko ringille. Tässäkö nyt pitäs ,olla sit pilvessä hä!!! jos hiisaatte, niin hiisatkaa kunnolla, ei tollasta vitun hatsin väärin käyttö, voi vaan rehti suomalainen bajapää kattella. Hävetkää Chileläiset!!!

 Tosin on ollut, myös jees pitää pitkä tauko, ja samlla sen taas tässä näkee, että hatsi ei aiheuta minkäänlaista riippuvuutta.

 Tottakai mun mielessä välillä pyörii että haluan pitää pikku hiisi loman, jossain Andien vuristossa, skeban, ja muhrusäkin kanssa, mutta koska mä haluan, mun ei tarvitse. Toisin kun subu nistit, niiden tarvitsee vetää se päivittäinen doussi, siihen reikäseen ränniinsä, että päivällä ois ees sitä pienintäkään merkitystä. Älkää ihmiset olko niin tyhmiä että pidätte cannabista huumeena!!!

Aamulla otettiin taas uusi dösä, viimenen etappi enne cordobaa, ja matkalla 1 vaihto. Samuttiin heti bussin penkeille. Unettoman yön jälkeen ei paljoo vaatinut että pääsee uneen. 2 tunnin matka tuntui minuutilta, kun bussikuski tuli herättään, tää oli meidän pysäkki, ja jouduttiin äkkiä juokseen ulos bussista.

Saman tien, kun oltiin ulkona, mulla oli outo tunne että jotain puuttuu, noi 10 sekunnin jälkeen tajusin, vittu mun kitara!!! Perkele, en voi hukata mun kitaraa, se on mun tärkein matkustus väline, passit ja hammasharjat, voi painua vittuun.. Juostiin äkkiä läheiselle bussi asemalle, ja kiitos columbialaisen matka kumppanin, hän osasi selittää tilanteen. Mukava bussi aseman täti soitti puhelun, ja kerto että, mä saan mun kitaran takas klo 7 illalla, Joten täytyy venaa 8 tuntia.

 Mä toki olin elämäni paskana, vitutti niin paljon, että ei järkee. Tiesinhän että, tämä on etelä amerikka, ja en tule näkemään kitaraani enään. Columbialais mimmin, oli jatkettava matkaa, mutta mä päätin venaa sen 8 tuntia, vaikka tiesin, että se on lähes turhaa, mutta en vaan halunnu menettää mun 50 dollarii maksavaa matka kitaraa, jonka olin Australiasta ostanu, frendikseni mun ekalle kunnon liftaus reissulle.

 Mulla oli ihan älytön nälkä, ja jano, halusin syödä, ja juoda, ja ois mulla ollu just ja just massitkin siihen, mutta muistin, kun eräs toinen columbialais mimmi johon tutustuin melbournessa ausseissa, kerto mulle, että kun hänellä on paska tilanne, ja tarvii jotain, niin hän rupee paastoomaan, ja paastoaa aina niin kauan kun tilanne ratkeaa. Joten mäkin päätin ruveta paastoamaan, niin pitkään kunnes saan mun kitaran bäkkiin. Venasin ja venasin ja venasin, ainoa asia mikä pyöri mun päässä, oli vitutus, ja ajatus siitä että en salee saa mun kitaraa bäkkiin, oli niin tylsät 8 tuntia että ei järkee, nälissäni, ja janoissani polttelin mun filtterittömiä malesialaisia sätkiä, ja jotain espanjaa koitin opiskella. Kello rupes läheneen ilta 7, ja aurinko rupes laskeen, olin täysin valmistautunut pettymykseen..

Klo 7 tasan ajoi bussi pihaan, ja vihasen näkönen kuski vilkutti mulle, että sillä on mulle jotain, ja mähän tiesin että mitä, ei järkee kuinka fiilareissa olin, kun näin mun skeban. ei naarmun naarmua, ja vieläkin vireessä. Menin ostamaan lipun seuraavaan dösään, ja ostin myös hitosti, sipsejä,, karkkia limua, ja kaikkee muuta turhaa sokeri kakaroille tarkotettua ruuan korviketta.

 45 minaa venasin dösässä ja olin cordobassa, columbialais mimmin piti olla mua vastassa asemalla, kun niin oltiin sovittu, ja mun piti bunkkaa hänen frendeillään, mutta ei  mimmi ollut vastassa. Tiesin taas, että edessä on yö dösä asemalla, ja toki vitutti, takana ollu rankat pari päivää, ja ois tehy mieli suihkua, ja sänkyäkään, en ollu nähy viiteen päivään.

 Vitutus päissäni vetelin röökiä dösäaseman ulkopuolella, kun mun luokseni käveli hämärän olonen tyyppi. Kaveri ei osannut englantia, joten kommunikoitiin mun espanjalla ja ele kielellä. Kaveri oli joku 40 v, ja väitti olevansa töissä yliopistolla. Tyypillä oli kyll, niin heilujan vaatteet päällä, kun olla ja voi, enkä kyllä millään voinu uskoa, että kaveri on proffana yliopistolla. Kaveri käyttäyty koko ajan hermostuneesti, ja mulla oli outo tunne tästä tyypistä, olin 50/50 että kaveri aikoo oikeesti ryöstää mut, kellokin oli jo 12 yolla, ja dösä assat ei täällä tosiaan oo niitä turvallisimpia paikkoja. Hetken keskusteltua kyseinen kaveri kysy hermostuneesti, että haluunko bunkkaa hänen kämpässään?, että hän asuu 5 min kävelyn päässä. Jokaisen viisaan ihmisen ois pitäny sanoa tähän ei, koska olin vieläkin 50/50, että kaveri aikoo ryöstää mut. Hetken mietin asiaa, mutta päätin antaa kaverille mahdollisuuden, ja onhan mulla mun machete turvana, joten päätin antaa todellakin mahdollisuuden. Lähettiin käveleen kaverin asunnolle, pitkin synkkiä Cordoban katuja. Jotain tosi hämärää jengiä hengas tohon aikaan yöllä aseman ympärillä, mutta kaikki jees. 5 min kävelyn jälkeen oltiinki, kun oltiin kaverin kämpillä keskustassa, ja rupesin uskoon pikku hiljaa, eihän mikään katu rosvo asu tälläsessä lukaalissa. Kun päästiin sisälle asuntoon, kaveri ei ollut enään hermostunut lainkaan, juteltiin siinä läppärien äärellä ja fiilisteltiin kaikenlaista musiikkia. Kaveri oli kuin oli tosi hyvä tyyppi, kannatti ottaa riski tällä kertaa, mutta tiedän että jatkossa ehkä varovaisempi, saa ny nähä..

Aamulla aikanen herätys, koska proffan piti lähtee yli opistolle, ja mun painua helvettiin. Menin internet kahvilaan ja mun columbialais ystävä oli naamakirjassa, sovittiin että nähään klo 12 sen frendien asunnon edessä, Sain osotteen ja lähdin paikalle. Saavuttuani venasin, ja venasin, mutta columbiaanoa ei näkyny. Myöhemmin selvis että mimmi antama osote heitti yhdellä korttelilla, Tämän seurauksena mulla oli koko reissun vittumaisin päivä, venailua ja vitutusta.. Kirosin mun matka kumppanini alimpaan helvettiin..

 Mimmi oli kuitenkin mukava tyyppi, ja sillä oli hyvä ajatus maailma, mutta jotenkin vähän hukassa, koska kaikenlaista vitun outoa sen päässä välillä liikku.

En jaksa tästä paskasta päivästä kummemmin avautua, mutta löysin kun löysin, mimmin ystävien kämpille, klo tais olla 10-11 illalla kun olin perillä, ja yhden korttelin päässä venailin niin perkeleesti. Mutta taaskaan ei ollu mimmi alhaalla vastassa, vaikka niin oltiin sovittu, vittu jos oisin osannu enemmän espaniaa oisin kyll vähä kertonu faktaa.

 Mutta uskoin että osote oli oikea tälläkertaa, joten rupesin heitteleen kiviä kerrostalon ikkunaan, huoneistoon, missä oli valot päällä. Kyseinen asunto oli kuin olikin oikea, ja mimmi tuli partsille "que pasa" kysyin koska todellakin!! mitä tapahtuu, mikä on homman nimi. Vitutus kuitenkin unohtu heti, kun pääsin sisään taloon.

Pöydän äärellä odotti joukko kyseisen huoneiston asukkaita, Argentiinalaisia, Mexikolaisia, saksalainen, ja yksi suomalainen, mitä mitä suomalainen olinko löytänyt ensimmäisen kohtalon toverini täältä Etelä amerikasta? kylla olin!! Mimmin nimi oli Mari, ja hän oli todella mahtava persoona. Hyvän ajatus maailman omaavia suomalaisia on aina niin jees tavata, ja oman äidin kielen puhuminenkin, on pitkästä aikaa aina tosi virkistävää. Tultiin marin kanssa hyvin juttuun, ja toivottavasti törmätään joskus Kallion yössä!! Muutkin ihmiset jotka asuivat talossa oli hyviä ihmisiä, ja olin lämpimästi terve tullut. Tunsin oloni kotoisaksi ja viihdyinkin talossa viikon verran.

Kyseessä oli Opiskelia asunto joten välillä, oli aika hitollisia bileitä, ja yhet niin älyttömät bileet kämpän taka pihalla, että en osannu oikeen ees tajuta, miten niin pääsi käymään. Viikko cordobassa meni kuitenkin lepposasti, pää asiassa keräsin voimia ja vähän tuli pyörittyäkin.. Mutsikin oli lähettäny mulle yllätys 70e, just ennen kun saavuin, joten sain ruokaakin ostettua ihan mukavasti. Kiitos himaan.. Tästä oli kuitenkin aika jatkaa matkaa.

 Tie chileen odotti loppua, ja enään 16 tuntii dösässä, Andien läpi, ja olisin Santiagossa Chilen pääkaupungissa. 

Yö dösä alle ja matkaan. Aamulla kun heräsin aurinko juuri nousi, ja tajusin missä ollaan. Näin Andit ensimmäistä kertaa, ja kun aamu aurinko osui tohon vuoristoon, näky oli kuin Salvador Dalin maalauksesta, ei voinut muuta kuin suu auki ihmetellä.

 Vuoriston läpi ajaessa, tien reunoilla näkyi todella paljon ristejä, ne oli muistona niille, jotka autollaan aina kyseisessä kohdassa, oli rotkoon vajonnut. Välillä saattoi olla 2 isoa, ja 3 pientä ristiä samassa paikassa, kun kokonainen perhe lapsineen, on suistunut tieltä rotkoon. Tää vuoristo on semi kuumottava, mutta tiesin että meidän kuski on Argentiinan Mika Häkkinen, joten ei kuumottanu mua.

Chilen rajalla, oli tiukat tulli tarkastukset. Leima passiin tuli helposti, mutta tämän jälkeen laitettiin matkustajat riviin. Koira nuuhki kaikki läpi, ja kaikki laukut läpivalaistiin. Hetken päästä yli innokas tulli spede nosti mun laukun ja huusi että kenen?? kenen?? Nöyränä poikana tottakai astuin jonon eteen. Tuus poika tänne!! (huus mahdottomalta kuulostavalta chilen murteella) Tiesin että oon liemessä, ja tiesin myös melko varmasti että miksi.

Ja kyllä oikeassa olin, Kyseessä oli mun viidakkoveitsi, ja kun tulli setä veti mun veitsen esiin tupistaan, takanani oleva matkustaja rivi, alkoi supista kovaan ääneen. Olihan se brutaalin näkönen indonesialainen viidakon tappaja, mutta en kelannu että se ois aiheuttanu niin paljon hämmennystä.

 Mut ohjattiin eri huoneeseen, ja jonkin sortin sika lauman johtaja, kertoi mulle että en saa viedä machetea chileen. Sehän ei toki käyny mulle päinsä, ja koitin tapella mun puukkoni takaisin, mutta puolen tunnin väittely ei onnistunut, vaan jouduin luopumaan vanhasta ystävästäni, joka oli niin kauan tuonut mulle turvan ja ollut mun tärkein työ kalu. Pettyneenä jouduin palaamaan bussiin. Kaikki ihmiset oli hyvin uteliaita mun machetesta, ja kyselikin innoissaan sainko sen bäkkiin, mutta jouduin kertomaan heille suru uutiset.

Perkele että vihaan sitten kaikkia auktoriteettejä!! ja miks tullimiehen, vartian, ja poliisin hommiin, aina valitaan ne aivovammasimmat ihmiset, en voi käsittää!! Täällä e amerikassa nää on vähä lepposampia, mutta siellä suomessa, jokaselta puuttuu vähintään yks kromosomi sieltä pääkopasta.

Pian olin jo Santiagossa ja valmis löytämään vanhan ystäväni Natin. Nat asui samassa hotlassa mun kanssa 4kk Alice springsissä, ja tuli tänne mua 3kk aikasemmin. Metro alle, ja hotlalle, missä frendini oli töissä, ja toivoin että itekkin saan duunin täältä.

 Pian heitinkin jo femmat tämän iloisen ranskalais sankarin kanssa, ja sain myös duunin hotlasta. diiliin sisälty ilmanen majotus ja ruoka, mutta duuni olikin myös lepposta, yö paikan sain mukavasti kellarin lattialta, ja välillä sängystä. Kaikki tosi jees, oli taas voittaja fiilis, koska muuten ois joutunu nukkuun santiagon kylmillä kaduilla.

 Tätä reilu viikko, ja sit lähettiin natin kanssa reissuun. Pakkauduttiin ranskalais pariskunnan autoon, koska tarkoitus, oli mennä rakentaan heidän taloa 400 km etelään, Ruoka, ja asumis palkalla toki, niin ja bisseee saatiin kans. paikka siaitsi tyynen meren rannalla, ja samalla alueella, missä aina sattuu näitä isoja maan järistyksiä. voimakas järistys, joka sattui täällä 2 v sitten, ja tappoi satoja ihmisiä, kyseisen järistyksen keski piste siaitsi 1km päästä siitä mihin tätä kyseistä taloa rakennettiin. Itsekkin välillä yöllä heräsin siihen että sänky heiluu, ja maa järisee, mutta ei koskaan niin voimakkaasti, että oisin ulos juossu, ja mun mielestä se oli vaan jees, aina kun vähä järis. Siisti fiilis, todellakin!!

 Chilen kaivos miehet homissa. Nat ja minä..sori Ei oo kameran piuhaa, niin en saa mun Kmaeran kuvia lisättyy..

Täällä etelässä tutustuttiin myös vanhan liiton Columbialaiseen hippiin, joka rakenteli taloa myös samoille mestoille. Siinä yks ilta kun tyhjennettiin kyseisen kaverin pontikka varasto Natin kanssa, hän kysyi jos halutaan tehä vähä duunia hänellekkin, ja toki suostuttiin. Saatiin pikku käteinen päivän päätteeks aina, mutta duuni oli pirun rankkaa. Kaivettiin kaverille uima allasta, ja roudailtiin tiiliä.

Nat viihtyi paikassa 2 viikkoo, mä olin kolme. Tämän jälkeen matkustin takas Santiagoon ja saavuinkin tänne viime perjantaina. Viikon olen nyt asustellut samassa hotlassa, kun viimeksi ,ja nyt on aika lähteä.

Olen päättänyt, että heitän ahdistavan kokoisen rinkkani, ja puolet tavaroistani helvettiin, oonhan reissumies enkä mikään vitun joulukuusi. Minimaalisella varustuksella Lähden huomenna aamulla liftaamaan pohjoiseen, ja lähden yksin. Aamulla saan prätkä kyydin motarin varteen.

 Mun määrän pää on Peru, en tiedä miksi tai mitään Perusta, uskon vaan, että Ehkä löydän sieltä jotain mitä Chile ei mulle antanut. Rahaa mulla on jäljessä muutama kymppi. Ainoo toivo mikä mulla on, on se että tapaan hyviä ihmisiä matkan varrella. Luotan ihmisiin silti enemmän, kun täyteen lompakkoon. Hyvinkin suurella todennäkösyydellä, mulla tulee oleen taas raffeja aikoja, mutta pohjosessa on ainakin paljon lämpimämpi nukkua ulkona.  

Nähdään taas ystävät!! Toivottakaa onnea!